HS: Legenda katsoi hetken Eva Wahlströmin nyrkkeilemistä – antoi saman tien brutaalin tuomion
Eva Wahlström teki upean uran nyrkkeilyammattilaisena. Tie oli kuitenkin varsin pitkä.
Yksi Wahlströmin uran kannalta tärkeistä nimistä oli valmentajalegenda Risto Meronen. Kaksikon yhteistyö alkoi vuonna 2009.
Wahlström voitti amatöörinä kolme EM-mitalia. Meronen ei kuitenkaan ollut vakuuttunut kaksikon ensimmäisten harjoitusten jälkeen.
Mies on paljastanut Helsingin Sanomille pitäneensä Wahlströmiä ”surkeana nyrkkeilijänä” noiden treenien jälkeen. Meronen laittoi naisen oppimaan esimerkiksi väistämistä ja parempaa liikkumista.
– Se oli vaikea hänen hyväksyä, kun hän on itsepäinen luonne.
– Sitten hän uskoi ja halusi kehittyä, avasi Meronen HS:lle.
Yhteistyö kantoi siis hedelmää. Wahlströmistä tuli vuonna 2015 ensimmäinen suomalainen nyrkkeilijä, joka on voittanut ison liiton MM-tittelin.
Tästä Helsingin Sanomien juttu.
LUE MYÖS
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään

- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja