Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus

Kalevan kisojen naisten 100 metrin aitakisasta muodostui odotetusti kovan luokan taisto. Voiton vei Lotta Harala, joka täräytti kauden kotimaisen kärkiajan 12,67.

Harala oli luonnollisesti iloinen juoksunsa jälkeen. On mahdollista, että kakkoseksi tullut Nooralotta Neziri oli vielä asteen onnellisempi.

Taululle lävähti nimittäin lopulta Nezirin aika: 12,73. Porilainen teki ennätyksensä ja rikkoi MM-rajan. Kun aika selvisi, alkoi Neziri kiljua onnesta. Saara Keskitalo ottaa pronssia ajalla 12,90. Reetta Hurske oli kilpailussa neljäs ajalla 12,94.

Nezirin alkuerä ei näyttänyt loistokkaalta. Hän kertoi Ylen haastattelussa, millä asenteella lähti finaaliin.

– No en mä usko oikein vieläkään (aikaan). Mä päätin tuohon finaaliin, että mä lähden niin urku auki, että se on mieluummin kaatua matkaan kuin ottaa rökäletappiota. Pitkään taistelin, siitä olisi voinut yltää kärkeenkin, mutta täytyy olla erittäin tyytyväinen.

– Tämä tuntui ihan utopistiselta, koska mulla oli vähän vaikeaa viimeiset kolme viikkoa sen takia, että mä olin aika puhki sen alkukauden jälkeen. Mun oli tarkoitus edes vähän treenata. Kaksi viikkoa meni sillä tavalla, että mä heräsin joka aamu ja totesin, että on niin huono olo, että ei pysty.

– Että ihan jotain semmoista pilipalli-juttuja. Nyt viimeisen viikon pystyi tekemään kunnolla treenejä. Kyllä kuule näinkin kokeneen urheilijan itseluottamusta syö. Alkuerät oli tosi varovainen juoksu. Mutta nyt just sitä, että nyt se oli karstat pois ja täysil vaan, selvitti Neziri.

Neziri avasi enemmän omaa juoksuaan. Hän yritti kaikkensa voittaakseen Haralan.

– Muistan, että siinä puolessavälissä mä ajattelin, että ei hitto, että oonko mä tässä ihan kärjessä. Ja mä tunsin Lotan siinä vieressä tottakai. Ja mä en sitten tiedä, että itselle ehkä vähän tuli sen jälkeen pientä semmoista kolhimista. Että lähtikö sitten vähän ehkä… Tuli se nälkä kasvaa syödessä -efekti, että sitten vähän lähti, että yrittää pysyä vaan siinä mukana ja näin. Mutta en mä vielä tiedä.

– Mä oon ainakin sitkeä. Kun mä oon silloin nuoren tyttöön ajatellut, että mun elämäntehtävä on juosta aidat niin kovaa, että Suomessa ei ole kukaan nähnyt. Edelleen mä elän sille ja sitä kohti, mutta kyllä muut tytöt laittaa aika paljon hanttiin, että saa tässä kyllä todellakin juosta.