Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
Nooralotta Neziri, Lotta Harala ja Saara Keskitalo edustavat Suomea Ruotsi-ottelun naisten pika-aidoissa.
Neziri on jo valittu Tokion MM-kisoihin. Nainen on viimeksi kilpaillut 1. elokuuta, kun hän paineli Kalevan kisojen finaalissa kakkoseksi MM-rajan alittavalla ajalla 12,73.
Neziri on nyt päivitellyt kuulumisiaan yhteistyökumppaninsa kanssa tekemässä julkaisussa. Hän kertoi, että SM-kisojen jälkeiset ajat ovat olivat raskaita fyysisesti.
– On kyllä ollut aikamoinen shokki, miten kuluttavaa kilpaileminen on. Luulen, että omalla kohdalla vaikuttaa erityisesti monen vuoden tauko kokonaisesta kisakesästä: hermosto on ihan ihmeissään ja se näkyy väsymyksenä ja siinä, että keho on ”ihan sekaisin”. Tuntuu, että kisojen jälkeen ihan perus koordinaatiokin saattaa tuntua vähän oudolta.
– Sen ymmärtäminen on vaatinut aika paljon henkistä kapasiteettiä, mutta toisaalta oon nyt pystynyt vakuuttamaan itselleni, että vähemmällä saan aikaan myös parempia tuloksia kuin ennen. Kisojen välissä on otettava iisimmin, vaikka ehkä alkuperäisissä suunnitelmissa sitä olis tehnyt vaikka mitä treenejä.
– Kalevan Kisojen jälkeen meni lähes kaksi viikkoa ennen kuin sain aikaan oikeesti kehittävän ja tehokkaan treenin. Treenikaudella kyllä jaksaa harjoitella, mutta kisat ja varsinkin ennätysjuoksut on keholle vaan niin paljon kovempi rasitus. Mut voitte uskoa, että välillä on vähän ollut hankalaa vaan odotella, avasi Neziri.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Armand Duplantis latasi suoran vastauksen Wilma Murrolle – ”Minua ei kiinnosta”
- Holmenkollenin kohuhiihtäjä rikkoi hiljaisuuden
- Sometähti koki brutaalin kohtalon – täysi teurastus häkissä
- Kehässä nähtiin todella ruma temppu – Immu raivostui kohutilanteesta
- Aki Manninen jäi jalkoihin – vaimon reaktio kertoo kaiken
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta