Oliver Helander jysäytti kunnon kaaren – kisan jälkeen heti suora viesti Suomeen
Keihästähti Oliver Helander ei ole mukana viikonlopun Ruotsi-ottelussa. Lassi Etelätalo, Eemil Porvari ja Toni Keränen edustavat Suomea.
Helander oli sen sijaan perjantaina kilpailemassa Brysselissä. Mies heitti selvästi kauden parhaansa ja oli neljäs 83,97 metrin kaarella. Kyseessä on kauden kotimainen kärkitulos.
– Ei mikään superonnistuminen, mutta oikeaan suuntaan mentiin, eikä tarvinnut varoa mitään, Helander arvioi SUL:n tiedotteella.
Helanderin ylitti kolmella heitolla 80 metrin rajan (muut ylitykset 80,61 ja 82,06). Hän uskoo, että aineksia on parempaan.
– 83-metrinen oli jo vähän sinne päin. Sitä on hyvä lähteä parantamaan. Fysiikka riittää pidempiinkiin heittoihin. Nyt tuntui siltä kuin olisi vasta avannut kauden, kun kesä on ollut niin rikkonainen.
Helander oli ennen perjantain kisaa Suomen keihäsmiesten nokkimisjärjestyksen neljäntenä. Nyt miehellä oli selvä viesti Tokion MM-kisavalintoja ajatellen.
– Tämä oli hyvä alku pienen tauon jälkeen. Jos minut Tokioon valitaan, siellä on mahdollisuus heittää pidemmälle, Helander sanoi.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun