Oliver Helanderilta tyly temppu – kilpakumppanilta harvinaisen selvät sanat IS:lle
Kalevan kisojen miesten keihäänheiton voittajaksi ylsi Toni Keränen. Kultaan riitti 81,33 metrin kaari.
– Tämä oli minulle iso juttu. Ensimmäinen kisa, jota tällä kaudella jännitin. Mestaruus on käynyt aika monta kertaa lähellä ja nyt oli sykkeet aika korkealla Lassin ja Eemilinkin viimeisen heiton aikana, vaikkei Eemililla oli samaa rekordia kuin Lassilla, että se menee aina viimeisellä ohi, Keränen arvioi SUL:n tiedotteella.
– Oli tosi vaikeaa. Ihan hirveää taistelua alusta asti. Lämmittelyssä tuli pikkuinen liukastuminen. Se pikkuisen nappasi lähentäjästä. Se ei ole mikään oikea vamma, mutta semmoinen, että vähän kipuili. Tietää, että se on pari päivää kipeä, Keränen avasi.
Eemil Porvari heitti viimeisellään 81,01 ja nousi toiseksi. Lassi Etelätalo otti pronssia tuloksella 80,06.
Oliver Helander pettyi raskaasti. Hän oli viides tuloksella 75,88 ja lähti pelipaikalta puhumatta medialle.
– Lähentäjään tuli vähän tuntemuksia jo verryttelyssä. Kun eri syistä alla on aika vähän kovia heittoja, eilinen karsinta tuntui. Lihaksisto ei ollut tänään valmis, kommentoi keihäänheittäjän manageri Kristian Bäck Ylelle.
Lassi Etelätalo kommentoi Ilta-Sanomille Helanderin tapausta. Hän paljasti miehen olleen erittäin pettynyt heittopaikalla.
– Totta kai, kun ei pysty heittämään. On itselläkin omia vaivoja ollut ihan riittävästi. Se on ikävä homma, ettei pysty Kalevan kisoissakaan heittämään, sanaili Etelätalo IS:lle.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oho! Suvi Minkkinen räväytti asullaan – ”Milanon muotiviikolle?”
- Vilma Nissinen löi rahoiksi – hiihtotähden reaktio kertoo paljon
- Kaikki Los Angelesin kesäolympialaisista 2028
- Norjalle taas surkeita uutisia – tähti loukkaantui
- Jutta Leerdam keikisteli yksityiskoneessa – tästä syttyi Hollannissa raivo
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Suru-uutinen: Suomen jääkiekon suuri legenda on kuollut
- Minionit olivat liikaa – olympialaisissa erikoinen kohu
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”