Seurapomo kävi käsiksi nuoreen hiihtäjään – hiihtoliitto käynnisti tutkinnan
Venäjän hiihtopiirejä on kuohuttanut viime päivinä Pietarissa sattunut tapaus, jossa Voronezhin hiihtoliiton puheenjohtaja Aleksei Manankov käy käsiksi nuoreen hiihtäjään pietarilaisessa kahvilassa.
Nuorukainen käy varsin kuumana seurapomolle. Tämä näyttää olevan valmis tappelemaan, mutta muut paikalla olleet puuttuvat tilanteeseen.
Venäjän hiihtoliitto on reagoinut tapahtuneeseen. Se kertoo, että asiaan liittyvä tutkinta on jo aloitettu.
Tapaus on kuohuttanut itärajan takana. Hiihdon olympiavoittaja Veronika Stepanova teki näkemyksensä selväksi Instagramissa.
– En ole itse koskaan nähnyt, että valmentajat olisivat ryhtyneet väkivaltaan nuoria urheilijoita kohtaan, mutta huutamista ja nöyryyttämistä joutuu toisinaan yhä seuraamaan. Nyt saa riittää, tarpeeksi on tarpeeksi!
– Tapaus on selvä esimerkki siitä, kuinka vaarallista nykypäivän urheilussa on säilyttää niin sanotun ”vanhan koulukunnan” ajattelutapa. Se on menneisyyden jäänne. Ajattelutapa, jossa auktoriteetti perustuu pelkoon ja ikuiseen asenteeseen ”minä olen pomo, sinä olet typerys”. Kyllä, nykyajan nuoret odottavat, että heitä kunnioitetaan, kuunnellaan ja heidän näkemyksiinsä myös tartutaan. Te, menneiden aikojen jäänteet, ette voi sitä muuttaa, on jo liian myöhäistä! Viime vuosisadan menetelmien ja lähestymistapojen on aika kadota yhdessä niiden kanssa, jotka eivät kykene työskentelemään muuten, paalutti Stepanova.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Kaisa Mäkäräinen: yllätyspesti!
- Kaikkien aikojen tennistähti teki näyttävän paluun – hiljensi epäilijät heti
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Lotta Haralalta yllättävä vihjaus deittailusta- ”Aina olen auki mahdollisuuksille”
- Moukarisensaatio Krista Tervo avasi arkeaan Ylelle – tavoitteet ovat korkealla
- Ampumahiihtoliitto kertoi iloisen uutisen – uusi vahvistus valmennukseen
- Motonet GP Lahti 10.6.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- IS: Lotta Haralalta yllättävä vihjaus deittailusta- ”Aina olen auki mahdollisuuksille”
- Suomalaisurheilun monilahjakkuus on kuollut – taustalla pitkä sairaus
- Ampumahiihtoliitto kertoi iloisen uutisen – uusi vahvistus valmennukseen
- Moukarinheiton taso karkasi uudelle tasolle – maailmantilasto meni uusiksi
- Ranskan MM-valmistautuminen sai ikävän käänteen: tähtipelaajat kapinoivat
- Moukarisensaatio Krista Tervo avasi arkeaan Ylelle – tavoitteet ovat korkealla
- Suomalaisaiturin pitkä tuska ohi – ennätys murskaksi ja kesän kovin aika
- 7 syytä sille, että urheilustriimisi pätkii
- Suomalaiselta hurja frisbeegolfnäytös: ”Olin varma voitostani”