Surullista luettavaa: Saga Andersson jakoi synkän päivityksen
Ruotsin Armand Duplantis on maailman paras seiväshyppääjä. Länsinaapurimme naisten seivästaso ei kuitenkaan ole samaa luokkaa.
Asiat voisivat kuitenkin olla toisin. Yksi suurista menetyksistä on ollut Michaela Meijerin tilanne.
Meijerin ennätys on hurja 483. Tuo ylitys tuli vuonna 2020, ja nainen on kärsinyt sen jälkeen ikävistä terveysmurheista. Hän on kilpaillut viimeksi tammikuussa 2024.
Suomen seiväsässä Saga Andersson on jakanut sosiaalisessa mediassa Meijerin päivityksen. Siinä tilitetään naisen tilanteesta.
– Puolentoista vuoden jälkeen olemme käännekohdassa Mikkan loukkaantuneen jalan tarinassa.
Ensimmäinen lääkäri diagnosoi vamman väärin, ja seuraava leikkaus halkaisi veneluun entistä pahemmin. Luunpalat sinkoutuivat niveleen ja ovat nyt repineet pois luiden välisen ruston.
– Ainoa mahdollisuus pelastaa jalka – ja Mikkalle mahdollisuus hypätä tai edes kävellä uudelleen – on uusi leikkaus. Vakuutus ei kuitenkaan kata sitä, koska vamma on yli vuoden vanha. Olemme koonneet rahaa säästöistämme ja saaneet tukea seuralta, mutta summa on yhä noin puoleksi vajaa. Viimeinen vaihtoehtomme on yrittää kerätä loput varat joukkorahoituksella. Pyydämme apuanne seiväsyhteisöltä ja sen ulkopuoleltakin. Auttakaa meitä ja jakakaa linkkiä. Kaikki lahjoitukset menevät leikkaukseen ja kuntoutukseen, luki päivityksessä.
LUE MYÖS
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan