Voiko tämä pitää paikkansa? IL:lle hurja väite Kaisa Mäkäräisestä
Krista Pärmäkosken seikkailut yleisurheilun puolella ovat puhuttaneet viime kuukausina. Pärmäkoski ilahdutti viikonloppuna Kalevan kisoissa, kun hän paineli neljänneksi SM-kisojen 5 000 metrin kisassa.
Aivan kaikki Suomen parhaat eivät toki olleet mukana. Pärmäkoski paljasti haistaneensa mitalisauman, kun Ilona Mononen ilmoitti jäävänsä pois kisasta.
Pärmäkoski on viihtynyt kesän aikana esimerkiksi rullasuksilla, suunnistamassa ja sorapyöräilemässä. Hän on hiihtäjäksi varsin hyvä juoksija.
Kehuja tuli myös Iltalehden asiantuntijalta Arto Bryggarelta. Hän kehui naisen heittäytymistä.
– On hienoa, että Krista tuli juoksemaan vitosta ja haastamaan meidän juoksijoitamme. Se osoittaa häneltä kykyä heittää itseään pelin. Arvostan sitä todella paljon. Hän on erittäin monipuolinen kestävyysurheilija, ylisti Bryggare IL:lle.
Bryggare otti kuitenkin esille myös toisen suomalaislegendan nimen. Entinen pika-aituri spekuloi, että Kaisa Mäkäräinen voisi olla kova tekijä myös juoksuradalla.
– Kaisa Mäkäräinen voisi olla vielä kovempi. Hänen ruumiinrakenteensa sopii juoksemiseen hyvin. Veikkaan, että hänellä on hyvä tuloksentekokyky myös juoksussa.
Mäkäräinen ei ole kilpaillut viime vuosina juoksuradalla. Hänet on toki nähty esimerkiksi polkujuoksun ja aavikkojuoksun puolella.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- Jääkiekkotähti ja pikajuoksija – uudesta superparista kuvat julki!
- Kaikki yleisurheilun EM-kisoista 2026
- Riitta-Liisa Lassila jakoi itkuisen kuvan somessa
- Norjan ampumahiihtotähti ulos maailmancupista
- Suomen joukkue romahti ampumahiihdon sekaviestissä
- Ruotsin hiihtotähti katosi yllättäen
- Tour de Ski: Iso muutos ensi kaudeksi
- Kova arvio Ylellä Suomen menestyksestä – ”On hyvin vahva mitaliehdokas”
- Suomen joukkue romahti ampumahiihdon sekaviestissä
- Riitta-Liisa Lassila jakoi itkuisen kuvan somessa
- Norjan ampumahiihtotähti ulos maailmancupista
- HS: Jari Saario teki radikaalin päätöksen!
- Iivo Niskanen paljastaa: ”En juhli”
- Ruotsin hiihtotähti katosi yllättäen
- Kokenut arvokisahiihtäjä putoamassa olympiakoneesta
- Ampumahiihto: Ranska huijasi härskisti – ei rangaistuksia
- Suomen maajoukkuehiihtäjältä ikävää tietoa
- Nyt tipahti uusi paljastus – yhdistetyssä huijattiin teipatulla peniksellä