IS: Asiantuntija ällistyi siitä, mitä Wilma Murto päästi suustaan
Wilma Murto jäi Tokion MM-kisojen seiväshypyn karsinnassa ilman tulosta.
Suomalaisissa yleisurheilupiireissä toivottiin, että se olisi ollut jonkinlainen herätys Murrolle, joka on tehnyt viime kuukausina töitä ilman varsinaista seiväshyppyvalmentajaa. Murto heitti nopeasti karsinnan jälkeen kylmää vettä noille puheille.
– Olen tosi tyytyväinen niihin valintoihin, mitä olen tehnyt ja allekirjoitan ne edelleen. Toivon, että pääsen testaamaan tätä kuviota ilman, että sopeutetaan ja kuntoutetaan ja otetaan iskuja vastaan. Tasaista arkea toivon ja sitten katsotaan mihin se vie, Murto kommentoi SUL:n tiedotteella.
Ilta-Sanomien asiantuntijan Lauri Hollon oli vaikea ymmärtää Murron ratkaisuja. Hän arveli, että Murtoa odottaa karun todellisuuden kohtaaminen.
– Valmentaja on parhaimmillaan myös henkinen tuki. En jaksa millään uskoa, että tilanne jatkuisi pitkään tuollaisena. Kyllä Murto ennemmin tai myöhemmin ymmärtää valmentajan merkityksen. Toivottavasti ennemmin.
Suomen Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Tuomo Salonen puhui kisojen päätteeksi Murron ratkaisuista. Hän ei näe asiaa niin synkkänä.
– Meillä on ollut kärkiurheilijoita, jotka ovat vahvasti mukana omassa valmennuksessaan niin kauan kuin minä muistan. Oma rooli valmennuksessa tiimin tukemana kasvaa aika usein kokeneilla urheilijoilla, Salonen sanoo.
– En näe, että olisi kyse uudesta ilmiöstä, ehkä sanoitukset ovat nykyään erilaisia, kun rakentuu tällaisia tiimejä, joissa toimijoilla on erilaisia rooleja. Murrollakin on tukenaan oma valmennustiimi, selvitti Salonen tiedotteella.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus