Kalle Palander antoi palaa – suoraa tekstiä suomalaishiihtäjistä ja kielletyistä aineista
Suomalainen alppihiihtolegenda Kalle Palander ei epäröi tarttua myöskään vaikeisiin aiheisiin Gämblers Cast -podcastissa.
Tuoreessa jaksossa tuli puheeksi suomalaisurheilijoiden dopingkäryt. Palander ja urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuori keskustelivat aiheesta.
– Eikö se mielenkiintoista, miten esimerkiksi dopingkärystä toiset luistelee tuonne jonnekin ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja toiset tuhotaan täysin. Käytän tuossa Virpi Kuitusta esimerkkinä. Eihän hänen noista puhuta. Sitä ei ikinä ollut, aloitti Valavuori.
– Se on unohdettu täysin. Ja niinhän se menee kaikkialla muualla maailmassa paitsi Suomessa, jossa dumataan maanrakoon… Oliko Virpi Kuitusen kiinni jääminen erilainen kuin Jari Isometsän kiinni jääminen? pohti Palander.
– Tätä just tarkoitan, tai Milla Jauhon tai Kaisa Variksen, kuittasi Valavuori.
– Ne runtattiin aivan maan rakoon, säesti Palander.
– Siis ihan täysin. Mika Myllylä kuoli siihen, väitti Valavuori.
Palander häkeltyi tässä vaiheessa, kun hän tajusi, että Kuitunen (nykyään Sarasvuo) on itse asiassa päässyt myös tv-asiantuntijan rooliin lajissa.
– Mutta miettikää Suomessa, että laitettaisiin dopingista jäänyt urheilija… itse asiassa Kuitunen on ollut muuten asiantuntija ainakin, ällisteli Palander.
– Tätä juuri tarkoitan, että hän on täysin puhtoinen. Ja mä en halua ottaa Kuituselta mitään pois. Ei todellakaan, vastasi Valavuori.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn