MM-kisoissa todistettiin karua näytelmää – Wilma Murto lausui nyt suoran viestin kilpasiskolleen
Seiväshyppääjä Wilma Murto joutui pettymään Tokion MM-kisoissa, kun hän jäi ilman tulosta karsinnassa. Murto ei ollut ainoa pettynyt seiväsnainen Japanissa.
Uuden-Seelannin Eliza McCartney taisteli itsensä finaaliin tuloksella 460. Hän tuli mukaan seiväspaikalle finaaliin, mutta ei pystynyt lopulta kilpailemaan.
Kamerat todistivat, kun aina iloinen McCartney jätti seiväspaikan ennen aikojaan. Hän on nyt tilittänyt tuntojaan Instagramissa.
– Oli pettymys joutua keskeyttämään finaalissa, mutta olen todella ylpeä siitä työstä, jonka tekeminen vei minut siihen pisteeseen. Tämä vuosi on ollut raskas akillesjänteen kanssa. Meidän piti olla rohkeita ja lähteä Tokioon vain seitsemän seiväshyppyharjoituksen turvin ja ilman kilpailuja.
– Viimeisessä harjoituksessani onnistuin vielä katkaisemaan tärkeän seipään. Mutta kaikesta huolimatta olin henkisesti valmiimpi kuin koskaan aiemmin arvokisoissa, ja se kantoi minut pitkälle.
– Onnistuminen on aina koko kylän yhteinen työ, mutta erityisesti haluan korostaa sitä tiimityötä, jota tämä vaati. Scott, James, Quinny, Simon, Becs, Lou, Dan, Hannah, Jeff, Ricci, Sally, Alex, Paul, Bri, Scott ja kaikki muut, jotka olivat mukana. Kiitos!
– Ei ole väliä, kuinka monta kertaa asiat eivät mene minun tavallani. Minä nousen aina uudelleen. Ette saa minua peloteltua, päätti nainen.
Julkaisuun reagoi myös McCartneyn hyvä ystävä Wilma Murto.
– Olet todellinen inspiraatio. On aina ollut etuoikeus olla mukana kisoissa kanssasi, vuodatti Murto.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalaislupaus jysäytti Lahdessa – maailman kärkilukemat taululle
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- Suomalaisurheilun monilahjakkuus on kuollut – taustalla pitkä sairaus
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos