Paljastus hiihtonaisen rakkauselämästä ällistyttää
Norjan hiihdon suuriin tähtiin kuuluva Heidi Weng teki hiljattain yllättävän paljastuksen.
Weng kertoi keväällä eroneensa pitkäaikaisesta kumppanistaan. Hän paljasti kuitenkin kesällä, että todellisuudessa ero tapahtui jo kesken maailmancupin kauden.
– Pidin kaiken oikeastaan itselläni. Mutta lopulta se ei ollut enää mahdollista, sanoi Weng Expressenille.
Wengin sanoista luki myös Ruotsin Ebba Andersson. Hän on nyt myöntänyt asian koskettaneen.
– Se oli uutta tietoa minullekin. Tiesin erosta, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, että se oli vaikuttanut häneen noin paljon, kommentoi Andersson.
– En ole puhunut tästä hänen kanssaan lainkaan. Kauden aikana meillä ei ollut mitään käsitystä, selvitti Andersson.
Andersson myönsi, että hän ei itse osaa urheilijana sulkea täysin pois muuta henkilökohtaista maailmaansa.
– Voin puhua vain omasta puolestani. Mutta yksityinen Ebba ja kilpaileva Ebba kulkevat usein käsi kädessä. Se, mitä tapahtuu ladun ulkopuolella, vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu ladulla, ja päinvastoin. On vaikeaa eristäytyä. Se ei ole vain napin painamista ja urheilijan tai yksityishenkilön roolien välillä vaihtamista.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!