Yle: Suomen lentopallotähti ällisteli vastustajan toimintaa MM-kisoissa
Suomen miesten lentopallopallomaajoukkue on voittanut Etelä-Korean erin 3–1 (25–18, 25–23, 17–25, 25–21) MM-kisojen alkulohkovaiheen viimeisessä ottelussaan.
Tulos tarkoittaa, että Veljekset todennäköisesti etenee neljännesvälieriin, jossa vastaan asettuisi todennäköisesti Belgia. 3–0-voitto olisi varmistanut Suomen jatkopaikan. Nyt jatkopaikka riippuu Ranskan ja Argentiinan välisen ottelun tuloksesta. Suomi jää mahdollisesti pihalle vain yhdellä tuloksella: jos Ranska voittaa Argentiinan erin 3–2.
Ylen asiantuntija Timo Tolvanen harmitteli lähetyksessä Veljesten heikkoa kolmatta erää.
– Mutta ehkä nyt taas se iso juttu tälle pelillisesti kun miettii, niin oli Suomelta heikko erä. Erittäin heikko erä. Varsinkin hyökkäyspelissä. Ehkä se sieltä lähti pikkasen kumpuamaan. Vastaanottopeli alkoi pikkusen siinä sortumaan ja sitten hyökkäys sitä myöten. Mutta emme kyllä toisaalta torjuntapuolustuspuolellakaan onnistuttu sillä tavalla kuin tähän asti ollaan onnistuttu, linjasi Tolvanen ennen neljättä erää.
Jälleen vahvasti esiintynyt Severi Savonsalmi kommentoi ottelua Ylen haastattelussa totutulla tyylillään.
– Se oli ehkä semmoinen peli, mitä osattiin pelätä. Kaverilla ei ole mitään hävittävää, ja ne voivat alkaa pelata ihan miten vaan. Nyt tänäänkin ne vaan veteli täysillä vaan. Sitten kun alkaa onnistua niissä, niin se on vaikeaa. Mielestäni hieno taas sille, että kuitenkin voitto ja nyt on jatkopaikka ainakin tosi lähellä. Sitten kuitenkin tuo vika erä kerran hoidettiin, että se 3-1-tulos oli hyvä silleen.
– Ainoa lopputulos, jolla Suomi nyt on ulkona jatkopeleistä on Ranskan 3-2-voitto. Senkin jälkeen se on vielä mahdollista, kun aletaan katsoa Argentiinan ja Suomen eräsuhteita. Ja se voi hyvinkin kääntyä Suomen eduksi. Minkälaisen taskulaskimen kautta aiotte tänään hotellilla kisakatsomo järkätä? tiedusteli toimittaja Manu Myllyaho.
– En tiedä. Kyllä veikkaan, että Suihkosen Nikot ja Fede (Fedor Ivanov) ja nämä on siellä laskinten kanssa. Mä en ymmärrä itse mitään noista. Mä uskon ylempään herraan. Toivoo vaan, että päästään jatkoon, veisteli Savonsalmi.
Savonsalmi laittoi myös alkulohkovaihetta pakettiin. Hän harmitteli vieläkin sitä, että Suomi menetti 2–0-johdon Argentiinaa vastaan.
– Harmittaa vieläkin se Argentinan peli, että häviittiin. Mutta hyvä esitys. Se Ranska-voitto totta kai on iso voitto ja tämäkin oli hyvä voitto. Sitten just se, että ei ole kyllä helpolla antauduttu.
Mieheltä kysyttiin vielä lopuksi, miltä Belgia kuulostaisi vastustajana, jos jatkoon edetään.
– No nekin osaa pelata lentopalloa, sanaili Savonsalmi.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lotta Harala: Doping-kohussa uusi käänne!
- Vain hiuksenhienosti EM-rajasta – Veera Mattila säväytti hurjalla ajalla
- Kalle Palander pyörsi puheensa – yllättävä viesti sai Aleksi Valavuoren reagoimaan heti
- Krista Pärmäkoski toteutti pitkäaikaisen haaveensa – jakoi tunnelmat
- Jannik Sinner voitti jälleen Wimbledonin
- SE uusiksi – Hilla Uusimäki juoksi kaikkien aikojen ajan
- Hurja treenijakso jätti jälkensä – Krista Tervo myöntää suoraan tilanteensa
- Tero Pitkämäestä julkaistiin harvinainen bilekuva – fanit hieraisivat silmiään
- Karu uutinen: Lotta Harala joutuu vetäytymään kotikisastaan
- Harri Heliövaara pääsi jälleen juhlimaan Wimbledonissa
- Kohu venäläisurheilijoista paisuu – nyt Armand Duplantis avasi sanaisen arkkunsa
- Tero Pitkämäestä julkaistiin harvinainen bilekuva – fanit hieraisivat silmiään
- SE uusiksi – Hilla Uusimäki juoksi kaikkien aikojen ajan
- Kalle Palander pyörsi puheensa – yllättävä viesti sai Aleksi Valavuoren reagoimaan heti
- Krista Pärmäkoski toteutti pitkäaikaisen haaveensa – jakoi tunnelmat
- Minja Korhonen kommentoi Ylelle kohupäätöstä yhdistetyn tulevaisuudesta
- Hurja treenijakso jätti jälkensä – Krista Tervo myöntää suoraan tilanteensa
- Pikajuoksutähti tykitti hurjan ajan Timanttiliigassa
- Jannik Sinner voitti jälleen Wimbledonin
- Karu uutinen: Lotta Harala joutuu vetäytymään kotikisastaan