Ylen MM-toimittaja ällistyi – ei voinut käsittää, mitä suomalainen yleisurheilija päästi suustaan
Yleisurheilun MM-kisat ovat olleet suomalaisittain murheellinen näytelmä tiistaista saakka. Sama synkkyys sai jatkoa myös lauantaina.
Kilpakävelijä Aku Partanen, jolta ei odotettu toki mitalia, hiipui 20 kilometrin kisassa ja romahti lopussa sijalle 25 ajalla 1.21.41. Partanen laittoi kisaansa pakettiin Ylen haastattelussa.
– No siinä lopussa tuli vähän kyllä takkiin, että siinä muutama… vielä tuossa stadionille tullessakin muutaman sijan menetin. Ei tullut ihan silleen loppuun asti hyvässä vauhdissa. Vähän lähti kanttaamaan siellä lopussa.
– En osaa oikein sanoa. Vähän on ollu… No täällä on ollu ihan hyvä vire ja on tuntunut hyvältä. Mutta ehkä se ei vaan sitten ton parempaan tänään riittänyt.
– No, siinä toukokuun jälkeen meni jonkun aikaa, että sai jalkavaivan parannettua, mutta sen jälkeen oli aika nousujohteista tuo harjoittelu. Kun miettii, että kuinka lyhyessä ajassa kuitenkin sai aika hyvin kunto nousemaan, niin oikeita asioita tehtiin. Mutta tänään se ei ton parempaa nyt valitettavasti riittänyt, selvitti Partanen ja kertoi sitten melkoisen paljastuksen.
– Siinä itseasiassa lintukin paskansi otsaan tuossa vikalla vitosella, jysäytti Partanen.
Ylen toimittaja Laura Arffman häkeltyi miehen sanoista. Hän pyysi miestä toistamaan sanottavansa.
– Lintu paskansi otsaan vielä vikalla vitosella, toisti Partanen.
Suomen toinen osallistuja Jerry Jokinen oli 37:s.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalaislupaus jysäytti Lahdessa – maailman kärkilukemat taululle
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- Suomalaisurheilun monilahjakkuus on kuollut – taustalla pitkä sairaus
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos