16-vuotias suomalaisurheilija ällistyttää maailmalla – ”Nouseva tähti”

Talviurheilukausi käynnistyy toden teolla marraskuussa. Kesän suoritukset ovat herättäneet kiinnostusta esimerkiksi naisten yhdistettyyn.
Minja Korhonen nappasi voiton Val di Fiemmen kesä-GP:n kisasta. Häntä säesti hienosti kolmanneksi sijoittunut Heta Hirvonen.
16-vuotias Hirvonen on saanut myös kansainvälistä huomiota. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS on hehkuttanut häntä Instagramissa.
– Nouseva tähti. Heta Hirvonen on vain 16-vuotiaana todella vakuuttanut suorituksillaan kesä-GP:ssä. Hän juhli Val di Fiemmessä ensimmäistä henkilökohtaista palkintopallisijaansa tällä tasolla loistavan mäkihyppysuorituksen ja hienon rullahiihtotaistelun myötä, fiilisteltiin päivityksessä.
Naisten yhdistetty ei valitettavasti ole tulevien olympialaisten ohjelmassa. Korhonen ja Hirvonen tavoittelevat paikkaa olympialaisten mäkihypyssä.
– On laitettu tähtäintä siihen, että jos kuitenkin pääsisin mäkihypyn puolelle olympialaisiin. Ajatuksena, että ei siinä mitään häviä, vaikka yrittää, kertoi Hirvonen Ylelle.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Entinen naisurheilija otti paidan pois – ”Jos joku kehtaa sanoa, että vegaanina ei lihakset kasva”
- IS: Suomalaismies hirvittävässä tilanteessa Robert Heleniuksen kanssa – ”En ole ikinä pelännyt noin paljon”
- 16-vuotias suomalaisurheilija ällistyttää maailmalla – ”Nouseva tähti”
- Järkyttävä paljastus: Frida Karlssonin elämässä ikävä käänne
- Suomalaisen yleisurheilun suuri nimi on kuollut
- Jasmi Joensuu esitti muodonmuutoksensa – ihmiset ällistyivät
- Paljastus: Kaisa Mäkäräisen kumppani sai lähteä kaikessa hiljaisuudessa
- Pika-aituri Lotta Haralalta upeaa toimintaa
- Yle: Janne Ahonen teki uuden aluevaltauksen – ällisteli itsekin kutsua
- Voi ei: Suomen hiihtoässältä valitettava tilannepäivitys
- Suru-uutinen: Mäkiviikon voittaja on kuollut
- Hiihtäjä Anne Kyllönen viihtyi kohumiehen seurassa
- Paljastus: Kaisa Mäkäräisen kumppani sai lähteä kaikessa hiljaisuudessa
- Armand Duplantisin toiminta ällistyttää nyt Ruotsissa
- Voi ei: Suomen hiihtoässältä valitettava tilannepäivitys
- Krista Tervolta karu paljastus Tokion MM-kisojen tapahtumista
- Riitta-Liisa Lassila löysi tämän ihmisen uudelleen – ”Viihdyn hänen kanssaan”
- Toni Nieminen teki ikävän paljastuksen henkilökohtaisesta elämästään
- Yle: Janne Ahonen teki uuden aluevaltauksen – ällisteli itsekin kutsua
- Ronnie O’Sullivan nimesi maailman parhaat snookerpelaajat: ”Aivan omaa luokkaansa”