Hiihtomaailma sai shokkiuutisen – maailmantähti surun murtama
Norjan hiihdosta saatiin tiistaina kunnon uutispommi, kun Helene Marie Fossesholm ilmoitti päättävänsä oman hiihtouransa.
– Minulla on surullisia uutisia, kertoi Fossesholm Instagramissa.
Muun muassa MM-viestikultaa urallaan voittanut Fossesholm päivitteli, että hänellä ei ollut riittävää motivaatiota jatkaa. 24-vuotiaasta Fossesholmista povattiin vielä muutama vuosi sitten Therese Johaugin manttelinperijää, mutta hänen tasonsa laski viime vuosina.
Fossesholmin ilmoitus oli raskas uutinen monelle norjalaiselle.
– En osannut odottaa tätä. Ajattelin, että hän olisi ollut ehdokas olympialaisiin. Tämä on hirveän surullista. On oltava motivoitunut siitä, mitä tekee, jotta pystyy tekemään kaiken sen harjoittelun, jota vaaditaan, ja sitten on vielä muita asioita elämässä, sanoi lajilegenda ja maajoukkuevalmentaja Marit Björgen Dagbladetille.
– Itkin muutaman kyyneleen. Hänen täytyy tehdä tuo päätös itse, ja jos se on hänelle oikea, minä tuen sitä. Olemme todella hyviä ystäviä, kertoi maajoukkuekaveri Heidi Weng NRK:lle.
Hiihtolegenda Therese Johaug myönsi, että hänen ystävänsä päätös oli kova yllätys.
– Se tuli minulle valtavana yllätyksenä. On iso päätös lopettaa juuri ennen kauden alkua, Johaug sanoi NRK:lle.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!