Pesäpallotähdeltä shokkiratkaisu – tämän nainen halusi sanoa
Suomalaisen naispesäpalloilun koviin nimiin kuuluva Kaisa Peräaho on tehnyt ison ratkaisun.
Lapuan Virkiän paidassa esimerkiksi SM-hopeaa voittanut Peräaho, joka on pelannut kolme kertaa Itä–Länsi-ottelussa, on laittanut urheilu-uransa tauolle. Hän kertoi ratkaisuun johtaneista rajuista olosuhteista Instagramissa.
– Mitä tapahtuu mun pesisuralle? Viime syksynä lähdin tähän kauteen ajatuksella all in. Vielä kerran, nyt mennään päätyyn asti. Ja sitten riittää. Kipuilin läpi kauden sen ajatuksen kanssa, että tähänkö tää loppuu. Petän omat ja muiden odotukset. Jääkö jotain kesken?
– Aikaisemmin on ollut helppo tehdä se valinta, että elää yli omien voimavarojen. Ottaa lainaa tulevaisuudesta ja miettii sitten joskus myöhemmin miltä tuntuu ja mitä kuuluu. Mutta sitten korot kasvoi liian suuriksi. Ihminen jaksaa väliaikaisesti ylisuorittaa, jos tietää että se loppuu joskus. ”Jos tän viikon vielä jaksaa”. Ja sit niitä viikkoja tuli aina uusia. Mun venymiselle ei näkynyt määräpäivää. Viime kauden aikana uuvuin keväällä tosi pahasti. En jaksanut käydä puolen tunnin kävelyllä huhtikuussa. Unohtelin asioita. Mun päättelykyky oli nolla, selvitti Peräaho.
Peräahon on elämässä paljon muutakin, sillä hän opiskelee lääkäriksi. Nainen teki selväksi, ettei enää jaksanut tätä kaikkea.
– Jos toi kevät olisi ollut ainutkertainen tapahtuma, niin ei siinä mitään. Se oli kuitenkin jäävuoren huippu. En pystynyt siihen ajatukseen, että seuraava hengähdystauko on keväällä 2027, kun valmistun lääkiksestä. Koin, että mulla oli tasan kaksi vaihtoehtoa – välivuosi koulusta tai lopettaa pesis. Molemmat tuntui huonoilta.
– Valitsin vaihtoehdon c eli välivuosi pesiksestä. En pysty sanoa, että liekki ei enää pala. Ei sitä tiedä, mä oon ollut niin väsynyt ettei mikään ole tuntunut oikein miltään. Ehkä se palaa, ehkä ei. Jos alkaa polttaa, niin onhan sitä joskus joku ollut kauden sivussa vaikka loukkaantumisen vuoksi, ja pystynyt palaamaan huipputasolle. Kai mä nyt siihenkin pystyn. avaso Peräaho.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan