Hiihtotähdet rakastuivat – mieheltä nyt kauniita sanoja
Hiihtokausi on vähitellen käynnistymässä myös Ruotsissa, jossa on tarkoitus kilpailla tänä viikonloppuna Jällivaarassa.
Ruotsin hiihtotähdet ovat olleet myös esillä mediassa. Maajoukkueeseen noussut Gustaf Berglund on ollut SVT:n haastattelussa.
Berglund on pitänyt vuodesta 2021 saakka yhtä Ebba Anderssonin kanssa. Berglund on nyt lausunut kauniita sanoja kumppanistaan.
– Siitä asti kun aloimme seurustella, tulokseni ovat menneet hieman parempaan suuntaan, joten ehkä voin antaa hänelle siitä osan kiitosta. Hän on todella ammattilainen, Berglund sanoi SVT:lle.
– En tiedä, onko kenelläkään tapaamallani henkilöllä yhtä hyvä työmoraali harjoittelussa kuin hänelle. Jos ohjelmassa lukee, että hän treenaa viisi tuntia, hän treenaa vähintään viisi tuntia. Hän on todella tarkka siitä, milloin kello pysäytetään ja milloin se käynnistetään. Kaiken pitää olla juuri oikein: keskittyminen kunnossa, tärkeät asiat hoidettuina ja jokainen palanen paikoillaan. Sanoisin, että hän on inspiraation lähde, fiilisteli Berglund.
Andersson on saavuttanut suurta menestystä urallaan. Hän voitti esimerkiksi kolme MM-kultaa tänä vuonna Trondheimissa.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Olympialaisten rakennustyöt rajusti myöhässä
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!
- Iivo Niskasen kilpakumppanilla mahdollisuus tehdä historiaa
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Ristomatti Hakolalta karmea hyytyminen olympialaisten alla
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- IS: Olympiavoittaja lausui suoran mielipiteen Krista Pärmäkoskesta – ”Suomen hiihto ei ole ihan niin hyvässä tilassa”
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Olympialaisten selostajat 2026 – televisio ja radio
- Tanja Poutiaisen entinen kilpakumppani on kuollut
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!