IS: Suomalainen keihäsässä lopetti uransa – saman tien töihin grillille
Keihäänheiton nuorten maailmanmestari Sanni Utriainen ilmoitti hiljattain palaavansa kisoihin.
Utriainen lopetti uransa vuonna 2019. Hänen viimeiset kautensa olivat vaikeita.
Nainen on nyt puhunut uransa päättymisen jälkeisistä ajoista Ilta-Sanomien haastattelussa. Utriainen kertoi esimerkiksi menneensä välittömästi töihin grillille, kun keihäs meni varastoon.
– Aloitin grillillä Tampereen Tammelassa heti viimeisen kisan jälkeen. Siinä vaiheessa tuntui vain tärkeältä mennä töihin. En tehnyt pitkään aikaan muuta kuin kävin töissä ja nukuin, avasi Utriainen IS:lle.
Utriainen on sen lisäksi esimerkiksi työskennellyt urheiluvälinekaupassa, opiskellut hierojaksi ja tehnyt stand up -komiikkaa.
Utriainen perusteli IS:lle myös päätöstään palata takaisin kisoihin. Hän lähtee vuoteen uudella asenteella.
– Viimeisellä kaudella 2019 ajoin itkien kisoihin, kun väsytti niin. Takaraivoon jäi, ettei ura voi loppua näin. Paluu on lahja, jonka haluan antaa itselleni.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihtotähti Iivo Niskanen löi läskiksi
- Johannes Kläbo reagoi shokkiuutiseen Tour de Skillä
- Tour de Ski tänään – TV-lähetykset ja suomalaiset
- Ylellä valitettava paljastus Kerttu Niskasesta
- Venäjän hiihtotähti ällistyi siitä, mitä sai kuulla maailmancupin laduilla
- Tämä näky oli liikaa: Ruotsin hiihtotähti murtui kyyneliin
- Krista Tervo palasi rinkiin – leikki loppui karusti
- Lisätietoa Sivert Guttorm Bakkenin kuolemaan liittyen – lakimiehet on nyt palkattu
- Yksi oli poissa: Lotta Harala tilitti erilaisesta joulustaan
- Hiihtonainen koki hirvittävän kohtalon – tämä on tilanne nyt
- Venäjän hiihtotähti ällistyi siitä, mitä sai kuulla maailmancupin laduilla
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Tämä näky oli liikaa: Ruotsin hiihtotähti murtui kyyneliin
- Yksi oli poissa: Lotta Harala tilitti erilaisesta joulustaan
- Krista Tervo palasi rinkiin – leikki loppui karusti
- Ylellä valitettava paljastus Kerttu Niskasesta
- Peli on pelattu: Ikävä tieto Ruotsin hiihtotähdestä
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”