Raju syytös: Hiihtolegendalta täystyrmäys Iivo Niskaselle
Suomen hiihtotähti Iivo Niskanen yllätti suomalaiset kisakatselijat pessimistisillä kommenteillaan Milanon-Cortinan olympialaisten yhdistelmähiihdon jälkeen. Niskanen sijoittui miesten 10+10 kilometrin kilpailussa 17. sijalle.
– Varmasti äärettömän huono kunto, Niskanen totesi Ylen haastattelussa.
Suomalaisen kommentit sisälsivät myös sarkasmia. Hän ei kritisoinut Suomen joukkueen huoltoa, vaan keskittyi omaan suoritukseensa.
– Ei pito ollut ongelma. Joka kierroksella meinasin keskeyttää, en juonut kertaakaan. Sitten pikku hiljaa siinä, että hiihdetään nyt kolmannen kerran maaliin vielä. Sanotaanko, ettei ollut sellaista kilpahiihtofiilistä, mitä olisin toivonut.
Hiihtolegenda Harri Kirvesniemi ei pitänyt Niskasen tavasta kommentoida.
– Olettaisin, että tarkoituksena oli kertoa se, että hän jättää kaiken kertomatta mitä itse ajattelee omasta kunnostaan. Koen, että tuo on ikään kuin yleisön lipan alta vetämistä, hän sanoo Ilta-Sanomille.
Kirvesniemen mukaan Niskasen kommenteista puuttuu kunnioitus yleisöä kohtaan:
– Urheileva yleisö kuitenkin osaltaan pitää yllä urheilun näkyvyyttä ja ylläpitää myös urheilijoiden rahavirtoja. Mielestäni olisi parempi, että arvostettaisiin niitä, jotka välillisesti lystin maksaa ja kerrottaisiin totuutta enemmän.
Myös Sami Jauhojärvi ihmetteli Niskasen puheita.
– En yhtään ymmärrä, että mitä näillä kommenteilla ajetaan takaa. Ehkä se oli joku kisan aikana keksitty ajatus, jolla voisi pudottaa paineita, Jauhojärvi sanoo.
Kirvesniemen mukaan kyseessä ei ollut ensimmäisestä kerta, kun Niskanen säväyttää sanomisillaan.
– Tämä taitaa olla sitä nyky-Iivon kommentointia. Aika lailla ne kommentit ovat olleet tuollaisia jo pidemmän aikaa. Nyt oli pistetty vielä paremmaksi kuin joskus ennen.
– Tietysti tuollainen kommentointi voi lisätä viihdearvoa, ja jotkut siitä tykkäävät. Asioissa on aina kaksi puolta.
LUE MYÖS: Törkytekstiä! Fani hyökkäsi Jasmi Joensuun kimppuun – hiihtotähden reaktio ei jätä kylmäksi
LUE MYÖS: Jasmi Joensuu murtui – ”Ei jumalauta”
LUE MYÖS: Jasmi Joensuu murtui – ”Ei jumalauta”
LUE MYÖS: Riitta-Liisa Lassila olympialaisissa: etsii treffiseuraa
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Seiska: Jari-Matti Latvalalta iso paljastus yksityiselämästään
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Nooralotta Neziri avoimena: ”Mullistanut mun elämän”
- Norjan yleisurheilutähti boikotoi Timanttiliigan finaalia
- Eveliina Määttänen: ennätykseen huima parannus!
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Toimittaja: Patrik Laineen tilanteessa yllätyskäänne
- IS: Aleksi Valavuorella on yhä yli 900 000 euroa maksamattomia verovelkoja
- Jari-Matti Latvalan Monacon-koti suurennuslasin alla – syyttäjältä karu näkemys
- Pituushypyn olympiamitalisti joutui hurjaan kolariin – video paljastaa karun tilanteen
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- Emma Tainio avasi Ruotsi-ottelun tunteet – yksi asia nousi ylitse muiden
- Lotta Harala: raju paljastus
- Suvi Minkkinen jakoi avoimesti kuulumisiaan: ”Sellaista elämä on”
- Krista Pärmäkoski: suuri elämänmuutos
- Nooralotta Nezirille ikävä yllätys Ruotsi-ottelun jälkeen
- IS: Suomijuoksun huippulupaukselle jättiavustus: ”Tulee seuraavia arvokisamitalisteja”
- IS: Kerttu Niskanen piti suuren salaisuuden sisällään – näin kommentoi Reijo Jylhä
- Kerttu Niskanen teki hiihtourallaan suuren tilin – luvut ovat hurjaa luettavaa
- Oikeuden päätös tuli – golftähti Tiger Woodsille karu kohtalo