Janne Ahosen mitta täyttyi – lausui rajua tekstiä Ylen toimittajalle
Mäkihyppykausi on pääsemässä vauhtiin. Kauden alla on saanut huomiota tuttu puheenaihe: mäkihyppypuvut.
Norjan joukkueen räikeät sääntörikkomukset MM-kisoissa ovat johtaneet toimiin uuden kauden alla. Sääntöjen rikkomiseen halutaan puuttua entistä voimakkaammin.
Ylen mäkihyppyasiantuntijalta Janne Ahoselta on nyt kysytty, miksi sääntöjä rikotaan jatkuvasti. Hänen mukaansa kaikki on tietyllä tavalla perustunut valheelle.
– Juurisyy sille, että sääntöjä koko ajan joudutaan rukkaamaan ja tarkentamaan, on tietysti se, että systeemi ei ole ollut missään vaiheessa vielä kunnossa. On määrätty selkeät säännöt, minkälainen puvun pitää olla ja minkä kokoinen sen pitää olla. Sitten se, että miten sääntöjä on tulkittu ja noudatettu, on ollut mielivaltaista. Se on mahdollistanut enemmän tai vähemmän vilppiä, avasi Ahonen Ylelle.
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS tuo täksi kaudeksi korttijärjestelmän lisäämään kiinnijäämisen pelkoa. Erilaisiin pukujen muuttamisiin reagoidaan rikkomuksesta riippuen keltaisilla tai punaisilla korteilla. Punainen kortti johtaa kahden kisan kilpailukieltoon.
Ahonen pitää suuntaa oikeana. Hänen mukaansa yksi iso ongelma on kuitenkin ratkaisematta. Ahonen löi pöydälle radikaalin ehdotuksen.
– Mielestäni paras tapa olisi se, että siellä olisi ulkopuolinen taho tekemässä pukumittausta samalla tavalla kuin dopingissakin. Eiväthän FIS:n omat tyypit tee dopingtestejäkään, vaan se prosessi on ulkoistettu puolueettomalle elimelle, linjasi Ahonen Ylelle.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan