Maajoukkue jätti Iivo Niskasen ystävän pihalle Rukalta – ei voi käsittää kohtaloaan
Hiihdon maailmancup käynnistyy viikonloppuna Rukalla. Kaikki halukkaat eivät luonnollisesti mukana ole.
Norjan miesten hiihtojoukkue on poikkeuksellisen kova. Sen sai kokea nyt Emil Iversen. Hänellä ei ole asiaa miesten 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisaan.
Norjalta valittiin kuusi hiihtäjää matkalle. Iversen ei kuulunut alun perin valittuun joukkoon. Kun Simen Hegstad Krüger joutui jättämään Rukan väliin, uskoi Iversen saavan mahdollisuutensa. Toisin kuitenkin kävi, ja Edvard Sandvik valittiin Iversenin sijaan varamiehenä Rukalle.
Iversen, joka on Iivo Niskasen ystävä, hämmästeli kohtaloaan VG-lehdelle.
– Tuntuu kuin olisi piilokamerassa. Olin hieman järkyttynyt, ajattelin että tämä on hölynpölyä enkä ymmärtänyt mitään.
– Olen ollut mukana monessa oudossa asiassa ja ollut eri mieltä monista, mutta tällaista en ole koskaan ennen kohdannut, avautui Iversen VG:lle.
Iversen kertoi maajoukkueen johtajalta Per Elias Kalfossilta perustelun ratkaisulle.
– Hän sanoi, että minut punnittiin ja todettiin liian kevyeksi. Se oli isku vyön alle. Ja se paheni vielä siitä, kun hän luetteli syitä. Kalfoss sanoi, että sillä on merkitystä, että Sandvik on minua nuorempi. Hän sanoi että Sandvik oli hyvässä kunnossa viime vuonna, ja että minä petin vapaalla hiihtotavalla Beitostölenissä, selvitti Iversen.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”
- Amanda Kotaja tykitti hurjan Suomen ennätyksen – maailmanennätysnainen jäi taakse
- Kristiina Halonen jäi kauas ennätysvauhdista – taustalla pitkä ongelmakierre
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Carlos Alcarazin karu uutinen järkyttää – Wimbledon kokee valtavan menetyksen
- Emma Tainio paljasti hurjan leirireissun – hätänumeroon soitettiin Portugalissa
- 19-vuotias huippulupaus potkittiin maajoukkueesta tv-ohjelman vuoksi
- 19-vuotias huippulupaus potkittiin maajoukkueesta tv-ohjelman vuoksi
- Ilkka Herola kuittasi muhkeat bonukset olympiamenestyksestä
- Emma Tainio paljasti hurjan leirireissun – hätänumeroon soitettiin Portugalissa
- Ruotsin tähtilupaus keskeytti kautensa – taustalta paljastui vakava syömishäiriö
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Saara Keskitalo räjäytti heti kauden avauksessa – hurja aika Italiassa
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Elina Lampela avasi vaikean jaksonsa – suora tunnustus vauhdistaan
- Näin katsot yleisurheilun Timanttiliigaa ilmaiseksi
- Alppihiihdon salarakkaus paljastui – Lindsey Vonn yhdistettiin samaan mieheen