Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Iivo Niskasesta
Hiihtokausi on päässyt vähitellen käyntiin myös Norjassa. Vuonomaassa on kohistu viime kuukausina Simen Krügerin kovasta vireestä harjoituskaudella.
Krüger on nyt ollut VG-lehden haastattelussa. Häneltä tiedusteltiin kovimmista kilpakumppaneista tulevalle kaudelle.
Krüger nosti luonnollisesti esiin Johannes Kläbon ja muut norjalaiset. Muun maan urheilijoista hän puhui aluksi vain Ruotsin William Poromaasta.
– Hän otti viime vuonna todella hyvän harppauksen, antoi meille kovan vastuksen. Jos hän ottaa vielä yhden askeleen eteenpäin, hänestä tulee yksi vaikeimmin voitettavista. Laji tarvitsee sitä. Toivomme voittavamme hänet, mutta toivomme myös, että hän on mukana kamppailemassa. Se olisi ollut hauskaa, sanaili Krüger Poromaasta.
Toimittaja huomautti tässä vaiheessa, että Krüger mainitsi vain yhden urheilijan Norjan ulkopuolelta. Hän esitti sitten karun arvion Iivo Niskasen viime ajoista.
– Kyllä, niin voisi sanoa. Hän on se, joka mielestäni erottuu joukosta. Jos Iivo (Niskanen) tulee mukaan hyvässä, entisessä kunnossaan… On kulunut pari vuotta siitä, kun minusta tuntui, että olen nähnyt sen raakuuden, jota hän on ajoittain esittänyt. Mutta jos hän pääsee takaisin tasolle, jonka tiedän hänen omaavan, hän on kova vastus joka kerta kun hiihdämme perinteistä.
Niskanen jatkaa kauttaan ensi viikonloppuna Rukan Suomen Cupin 20 kilometrin vapaan kisassa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn