Raju tieto Suomen hiihtotähden loukkaantumisesta – ”50 prosentin mahdollisuus uran päättymiselle”
Suomalainen hiihtäjä Anni Alakoski joutui jättämään viime kauden kesken jo joulukuussa. Hän ilmoitti tuolloin joutuneensa leikkaukseen.
Ylivieskan Kuulaan siirtynyt Alakoski oli viikonloppuna mukana hiihdon Suomen Cupissa. Hän ilahdutti heti taistelemalla viidenneksi vapaan sprintin finaalissa.
Alakosken tilanne puhutti myös Viaplayn selostuskopissa. Sami Jauhojärvi avasi naisen tapausta.
– Sen verran vielä tuosta Alakosken vammasta, mikä tuossa ihan jouduttiin operoimaan, niin oli ihan hilkulla sitten tai oli pitkään epätietoisuus Anni Alakoskella, että pystyykö tässä jatkamaan uraa, että kestääkö se kantapää enää harjoittelua, mutta onneksi on kestänyt.
Selostaja Jussi Eskola ja Jauhojärvi palasivat asiaan myöhemmin lähetyksessä.
– Alakoskesta on jo mainittu se, että hänellä se viime kausi jäi kesken pahasti. Tämänkaltainen tulos ensimmäisessä kilpailussa lyö plussan puolelle päivän, avasi Eskola.
– Vahvasti plussan puolelle. Ylipäänsäkin olemme iloisia siitä, että Alakoski on pystynyt jatkamaan uraansa. Se oli ihan oikeasti vaakalaudalla, että miten se onnistuu se operaatio. Siinä oli 50 prosentin mahdollisuus, että ura päättyy siihen, että se kantapää ei kuntoudu enää. On ollut myös paloa ja motivaatiota lähteä jatkamaan viime kauden vaikeuksista huolimatta tähän uuteen kauteen, iloitsi ”Musti”.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Selostajalegenda Antero Mertaranta yllätyspesti: tätä harva osasi odottaa
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion