Saga Vanninen sanoi sen ääneen – seitsenottelijan suusta hurjaa tekstiä
Suomalainen seitsenottelija Saga Vanninen on ollut yhteistyökumppaninsa Staffpointin Työn uudistajat -podcastin vieraana.
Vannisella on takanaan vahva vuosi. Hän vei viisiottelun EM- ja MM-hallikultaa. Kesällä tuli seitsenottelu alle 23-vuotiaiden EM-kultaa SE-tuloksella 6 563. Tokion MM-kisoissa Vanninen oli seitsemäs.
Vanninen puhui podcastissa tulevaisuuden tavoitteistaan. Hän myönsi, että vuonna 2028 järjestettävät Los Angelesin olympialaiset ovat jo mielessä.
– Kyllä minulla juuri Losin olympialaiset sellaisena isona tavoitteena. Sitten ensi vuodelle meillä tavallaan on joka treeniinkin tietyt tavoitteet, vaikka ajat mitä juostaan. Mutta ehkä sitä itse ei osaa ajatella niin, että ne ovat tavoitteita, vaan että on vähän jaoteltu pienempiä ja isompia, avasi Vanninen ajatteluaan.
Haastattelija tiedusteli myös, haaveileeko Vanninen edelleen 7 000 pisteen rajan ylityksestä.
– Ei ole nyt ehkä ihan lähitulevaisuuteen, mutta kyllä minä koen, että se koko ajan pikku hiljaa enemmän realisoituu. Toki kaikki mitalit ja tällaiset ovat isoja tavoitteita, mutta ehkä just se oman potentiaalin ulos mittaaminen. Kyllä minä sanon, että minulla jopa isompi tavoite on nimenomaan se pistemäärä, mikä lopulta joskus tulisi sinne tauluun, että se on mahdollisimman iso, paalutti Vanninen.
Vanninen kertoi myös, ettei koe joutuneensa luopumaan monista asioista, vaikka urheilu viekin paljon.
– Tietyllä tapaa pitää luopua, mutta ehkä sitä ei myöskään itse näe, että joutuu luopumaan asioista, vaan ne ovat valintoja, mitä haluaa tehdä. Mutta onhan se aika yksinkertaista elämää, että nukkuu mahdollisimman paljon, syö hyvin ja sitten treenaa, sanaili Vanninen.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Mikä neronleimaus: Kaisa Mäkäräisen uusi aluevaltaus ällistyttää
- Saga Vanninen sanoi sen ääneen – seitsenottelijan suusta hurjaa tekstiä
- Kolmiloikkaaja Senni Salmisen sydän särkyi
- Frida Karlsson päätyi rajuun ratkaisuun – tämä oli viimeinen pisara
- Joni Mäki myönsi Ylelle brutaalin totuuden tilanteestaan
- Kamerat todistivat: Kerttu Niskaselta tylyä käytöstä Oloksella
- IS: Tämä näky oli liikaa – asiantuntija veti karun johtopäätöksen Krista Pärmäkoskesta
- Lähtöviivalla ei näkynyt – Jasmi Joensuu otti ja lähti
- Seiska: Janne Ahonen pamahti rööki kädessä baariin – lausui jäätävät sanat valittajalle
- Ura päättyy: Hiihtotähti sanoi sen suoraan Suomessa
- IL: Suomalaismies löi Robert Heleniusta – sitten pamahti kunnolla takaisin
- IS: Tämä näky oli liikaa – asiantuntija veti karun johtopäätöksen Krista Pärmäkoskesta
- Seiska: Janne Ahonen pamahti rööki kädessä baariin – lausui jäätävät sanat valittajalle
- Selostaja tuijotti hiihtäjän jalkoväliä Tykkikisoissa – ”Ammattitermein sanottuna…”
- Ura päättyy: Hiihtotähti sanoi sen suoraan Suomessa
- Lotta Haralan mitta täyttyi – tästä tuli poliisiasia
- Krista Pärmäkoski marssi heti kisan jälkeen Kerttu Niskasen luokse – sitten todistettiin melkoista hetkeä
- Lähtöviivalla ei näkynyt – Jasmi Joensuu otti ja lähti
- Iivo Niskanen nöyryytti Suomen hiihtoässää – tämä päätti riipaista oikein kunnolla
- Olympialaisissa suomalainen jymypaukku? Hurja paljastus Johanna Matintalon kunnosta