Eva Wahlströmiltä suoraa puhetta: ”Seksi sen kun paranee”
Nyrkkeilyn maailmanmestari Eva Wahlström julkaisi Instagram-tilillään päivityksen, jossa hän on kuvassa yhdessä ammattilaisnyrkkeilijämiehensä Niklas Räsäsen kanssa.
Wahlström kirjoittaa kuvansa ohessa, että hän pitää kiinni ”retroarvoista”, joiden hän haluaisi palaavan muotiin nyky-yhteiskunnassa.
”Retroarvoiksi” Wahlström nimeää yksiavioisuuden ja sitoutumisen, terveen paksunahkaisuuden sekä lupausten pitämisen.
Ex-nyrkkeilijätär sanoo, ettei ihmisten kuuluisi olla kertakäyttökamaa.
– En ole 12 vuoteen vilkuillu sivuille, meni meillä kotona hyvin tai huonosti. Välillä toinen vituttaa yli kaiken, puolin ja toisin, mutta aina pystyy luottamaan että ollaan toisimme varten.
– Musta se on cool, kun taistelee asioiden puolesta ja joskus sietää tylsyyttä. Jännitys ja flirtti tapahtuu oman puolison kanssa, ystävyys syvenee ja seksi sen kun paranee, Wahlström kirjoittaa.
”Tervettä paksunahkaisuutta” hän kuvailee muun muassa seuraavasti.
– Kaikesta ei tarvitse loukkaantua, kaikkea ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti ja mielipiteiden ei tarvitse vihloa.
Uransa jälkeen taiteilijaksi ryhtynyt Wahlström pyörittää tätä nykyä omaa nyrkkeilysaliaan Porvoossa.
Voit katsoa koko päivityksen alta tai Wahlströmin Instagram-tililtä. Jos et näe alla olevaa Instagram-päivitystä, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään

- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja