Suomalainen ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen oli tiistaina 15:s ampumahiihdon maailmancupin normaalimatkan kisassa Östersundissa.

Minkkinen ei hallinnut hankalia olosuhteita ja sortui neljään ohilaukaukseen.

– Olosuhde oli haastava ja tuuli oli tänään pyörivä. Toki haluaisin tehdä tulosta, mutten löytänyt vielä täyttä fokusta suoritukseen. Tiedostan tosiasian, kun hiihtovauhti ottaa stepin eteenpäin, täytyy ammuntaan alkuun kuin totutella uudelleen.

– Penkalla oli tänään liikaa ajatuksia mukana, ja haastavassa olosuhteessa pienet virheet korostuvat. Hiihto tuntuu kuitenkin hyvältä ja vahvemmalta kuin viime vuonna. Neljällä sakolla ei voi odottaa menestystä mutta tämä oli siihen suhteutettuna hyvä sijoitus. Olen kuitenkin ihan luottavaisin mielin tulevasta, Minkkinen arvioi Ampumahiihtoliiton tiedotteella.

Ylen ampumahiihtoasiantuntija Kaisa Mäkäräinen ei ollut huolissaan. Hän sanoi selvän näkemyksensä Minkkisestä.

– Sanoisin, että tällä hetkellä Suvi on hiihdossa paremmassa kunnossa kuin mitä hän oli viime vuonna kauden alussa. Suvin kohdalta meidän ei tarvitse olla huolissaan, arvioi Mäkäräinen Ylelle.

Tästä Ylen juttu.

LUE MYÖS