Mies vastasi Jasmi Joensuun syytöksiin Italiassa
Jasmi Joensuu pettyi Tour de Skin aloittaneessa vapaan hiihtotavan sprintissä, kun hän jäi välieriin. Maanantaina meni vahvemmin 10 kilometrin perinteisen kisassa, jossa Joensuu oli 13:s jääden alle minuutin kärjestä.
– Kyllä se ero keulaan on hyvä, että siihen olen tyytyväinen. Kuitenkin se tavoite oli sinne kymppisakkiin, niin siinä ei jäänyt varmaan mahdottoman kauaksi. Oli taas tosi helppo lähteä ja varmaan aika lujaa lähdin. Nuo nousut kulki tosi hyvin, tuo pitkä nousupätkä. Toisella kierroksella varmaan oli paras pätkä. Vähän kyllä hyydyin loppuun, mutta ehkä pikkusen vauhdinjako olisi voinut olla erilainen. Mutta kuitenkin tosaista suorittamista, avasi nainen Viaplaylle.
Joensuu teki Tourin avanneen sprintin jälkeen selväksi, että hän ei ollut tyytyväinen kalustoonsa. Suomen voitelupäällikkö Heikki Tonteri vastasi noihin syytöksiin Viaplaylla ennen maanantaina kisaa.
– Vähän mollivoittonen oli meille (sprintti), että siellä oli urheilijoita, jotka olivat tyytyväisiä, ja sitten oli urheilijoita, jotka ei ollut tyytyväisiä. Siinä keli kun jäähtyi, eli viileni, niin se varmaan aiheutti Jasmille vähän ongelmaa siinä, että siinä tuli pientä hajontaa, arvioi Tonteri.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla