Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
Minja Korhonen oli lauantaina kahdeksas yhdistetyn maailmancupin kilpailussa Ramsaussa. Heta Hirvonen oli puolestaan kymmenes Norjan Ida Marie Hagenin voittamassa kisassa.
Korhosen kilpailuun mahtui ongelmia. Hän avasi asiaa Hiihtoliiton tiedotteella.
– Tämän päivän kisa oli kyllä tapahtumia täynnä. Harmittava kaatuminen tapahtui jo aika kisan alkumetreillä ja siinä meni sauva poikki. Vaikka mitä muutakin actionia siellä kisassa oli. Käteen jäi kahdeksas sija ja kipeä polvi. Toivottavasti ei kuitenkaan sen pahempaa tuosta tule, mutta aika näyttää. Vähän harmillinen lopetus, mutta eilinen kolmas sija vähän kuitenkin hymyilyttää siellä taustalla, Korhonen kertoi.
Toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin. Anna Kerko kaatui ja joutui keskeyttämään hiihto-osuuden. Hirvonen oli puolestaan varsin tyytyväinen.
– Nyt on saatu Ramsaunkin viikonloppu pakettiin ja joululomalle. Tänään oli taas ihan hyvä päivä. Top 10 on aina omalle tasolle hyvä. Mäessä oli ehkä viikonlopun paras teknisesti hyppy. Vähän se vielä hakee, meinaa lähteä liikaa eteenpäin ja telemark on vähän vielä hakusessa. Mutta eiköhän sitäkin saada kuntoon tuossa vielä kauden mittaan. Hiihto oli hyvä omaa kuntoon ja treenikauteen nähden. Mutta joo, kaikki tämän vuoden kisat on olleet top 10 ja siihen voi olla kyllä tosi tyytyväinen ja nyt pienellä tauolle, selvitti Hirvonen tiedotteella.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisten venäläisurheilijoilla yhteyksiä sotaa tukevaan toimintaan
- Suomen ampumahiihtäjämiehet hullutelevat somessa – katso video
- Ikävä tilanne olympialaisissa – kannettiin paareilla pois
- Talviolympialaisiin kaavaillaan merkittävää muutosta
- IS: Laura Arffmanilla isoja ongelmia kotipuolessa: ”Muuta kerrottavaa ei vielä ole”
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Olympialaisissa heti isoja ongelmia
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”