Minja Korhoselta hurja temppu maailmancupissa – kisan jälkeen kovaa tekstiä
Yhdistetyn maailmancup jatkui perjantaina Itävallan Ramsaussa. Päivän suomalaisonnistuja oli Minja Korhonen.
Korhonen taisteli upeasti kolmanneksi naisten kilpailussa. Hän lähti ladulle viidenneltä paikalta ja nosti sijoitustaan kaksi pykälää. Heta Hirvonen oli yhdeksäs ja Anna Kerko 19:s.
Korhonen on ollut kovassa iskussa ennen Ramsaussa. Hän teki kuitenkin kisan jälkeen selväksi, että parempaa on luvassa.
– Ramsau ei tänäkään vuonna pettänyt, kyllä tästä pikkuhiljaa ehkä muodostuu itelle semmonen lempipaikka. Täällä on tullut hienoja onnistumisia ja siistiä, että saatiin taas podiumsija kokoelmaan.
– Kokonaisuudessaan onnistunut kisapäivä; ladulla oli jo tosi paljon parempaa suorittamista mitä nähtiin Trondheimissa. Ja mäessä semmosta OK-tekemistä – sielläkin on kyllä vielä metrejä saatavilla, että ei jäänyt vielä kaikki tuonne. Eli vielä on paljon otettavaa, mutta nautitaan nyt tästä, selvitti Korhonen Hiihtoliiton tiedotteella.
Ilkka Herola oli tänään parhaana suomalaisena viides miesten kilpailussa. Eero Hirvonen oli 12:s, Herman Happonen 40:s, Otto Niittykoski 53:s ja Wille Karhumaa 58:s. Herolalta saatiin tylyä tekstiä kisan jälkeen.
– Joo, eipä siitä jäänyt paljon taaskaan positiivista kerrottavaa. Hiihto oli kuitenkin tasapainoista, mutta tuntuu nyt vastustavan aika tiukasti eikä tekeminen vaan realisoidu tuloslistalle, kertoi Herola.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten venäläisurheilijoilla yhteyksiä sotaa tukevaan toimintaan
- Suomen ampumahiihtäjämiehet hullutelevat somessa – katso video
- Ikävä tilanne olympialaisissa – kannettiin paareilla pois
- Talviolympialaisiin kaavaillaan merkittävää muutosta
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”