Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
Ampumahiihdon maailmancup päättyi Ranskan Annecyn osalta yhteislähtöihin. Miesten yhteislähdön voitti Italian Tommaso Giacomel ja naisten ykkönen oli Norjan Maren Kirkeeide.
Tero Seppälä sijoittui miesten kilpailun 18:nneksi ja Olli Hiidensalo oli 28:s. Naisissa Suvi Minkkinen sijoittui yhteislähdön 24:nneksi.
– Kohtuullisen hyvä suoritus tänään. Kaksi sakkoa yhdeltä paikalta vähän harmittaa. Kolme paikkaa silti nollille ja kokonaisuutena parempaa ampumista kuin aiemmissa neljän paikan kisoissa. Hiihto tuntui ihan hyvältä. Koin sauvarikon ensimmäisellä hiihtokierroksella, minkä seurauksena tipuin joukosta. Siitä kesti hetki toipua viimeisille hiihtokierroksille. Voin olla kuitenkin ihan tyytyväinen loppusijoitukseen. Tästä voi jatkaa hyvillä mielin joulutauolle, Seppälä kommentoi Ampumahiihtoliiton tiedotteella.
Minkkinen oli ymmärrettävästi varsin pettynyt.
– Se oli tasapaksu suoritus, mikä ei ole katastrofi muttei sillä täällä pärjää. Hiihto tuntui jaksavalta mutta tänään ei pystytty tuon parempaan. Ärsyttää tietysti.
– Östersund oli unelmastartti ensimmäiselle trimesterille. Tietysti oli mukava, kun pystyin vielä täälläkin nousemaan palkintokorokkeelle. Hyviä kisoja ja mukaan toki mahtui pari huonompaankin, mikä on ampumahiihtoa. Hyvä nähdä itse, mihin on mahdollisuudet. Fyysinen vire ei ollut tähän loppuun ihan yhtä hyvä kuin Östersundissa, mutta siihen varmasti vaikutti alkuviikon ruokamyrkytys. Seitsemän viikkoa olympialaisiin ja nälkäisenä lähden pienelle harjoitustauolle, sanaili Minkkinen tiedotteella.
LUE MYÖS
- Alisa Vainion valmentaja paljasti erikoisen harjoitusmallin – näin huiput näyttävät esimerkkiä
- Porin ennätysnainen jättää kilparadat taakseen – nyt hän paljastaa, miksi ura päättyi
- Hiihdon MM-kisat 2027: Aikataulu, ohjelma, tv ja liput
- Onko tässä maastohiihdon seuraava suomalaistähti?
- Reetta Hurske puhui suunsa puhtaaksi urheilumaailman kääntöpuolesta
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- Emma Kimiläinen latasi suorat sanat Valtteri Bottaksesta – esitti jo yllättävän uravaihtoehdon
- Harvinaista! Kalle Rovanperä julkaisia kuvia yksityiselämästään
- IL: Jasmin Kähärä ja Verneri Poikonen muuttivat yhteen – uusi koti yllättää
- Suomalaisvalmentaja siirtyi Ukrainan ampumahiihtoon – urheilijalta paljastava kommentti
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- Onko tässä maastohiihdon seuraava suomalaistähti?
- Reetta Hurske puhui suunsa puhtaaksi urheilumaailman kääntöpuolesta
- Porin ennätysnainen jättää kilparadat taakseen – nyt hän paljastaa, miksi ura päättyi
- IL: Jasmin Kähärä ja Verneri Poikonen muuttivat yhteen – uusi koti yllättää
- Harvinaista! Kalle Rovanperä julkaisia kuvia yksityiselämästään
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi ikävän yllätyksen Itävallassa – hiihtosuunnitelmat uusiksi
- Ruotsin maajoukkueesta toinen iso uutinen – olympiamitalisti ilmoitti raskaudesta
- Sydney Sweeney riisuutui taas – ”Ei p*skapuhetta, vain urheilua”
- Suomalaisvalmentaja siirtyi Ukrainan ampumahiihtoon – urheilijalta paljastava kommentti