Therese Johaugin viesti oli liikaa – Norjan hiihtotähti murtui kyyneliin
Tämän vuoden Trondheimin MM-kisoista ei tullut Therese Johaugin paraatimarssia. Myös viestikulta meni lopulta niukasti sivu suun.
Norjan tilanne näytti hyvältä vielä ennen ankkuriosuutta. Kristin Austgulen Fosnäs sai lähteä kärjestä noin 40 sekuntia ennen Ruotsin Jonna Sundlingia.
Sundling tuli kuitenkin takaa ohi ja peittosi Fosnäsin loppukirissä. Fosnäs on nyt avautunut aiheesta Gukild & Johaug -podcastissa.
– Typerintä, mitä olen koskaan tehnyt, oli lukea mediaa päivää ennen. Kaikki asiantuntijat olivat niin epäileviä. Olin niin stressaantunut, tuntui kuin koko Norjan kunnia olisi ollut harteillani, selvitti Fosnäs.
Fosnäs paljasti jaksossa saaneensa Johaugilta kauniin viestin ennen viestiä.
– Samana päivänä, tai edeltävänä, heräsin Theresen viestiin. Se merkitsi todella paljon, mutta olin jo valmiiksi kyyneleet silmissä, joten aloin itkeä siitä viestistä, myönsi Fosnäs.
– Mielestäni on aika erikoista saada viesti myös Thereseltä, joten tunteita oli paljon. Mutta muistan, että se oli todella hieno viesti, ja sitten ajattelin: ”Vitsi, nyt minä menen ja teen tämän noiden tyttöjen puolesta.”, selvitti Fosnäs.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä