Suomen päävalmentaja laukoi suorat sanat peniskohusta
Mäkihyppypiireissä puhuttaa nyt erikoinen kohu, jonka mukaan jotkut hyppääjät saattaisivat keinotekoisesti kasvattaa penistään, jotta heidän pukuihinsa saataisiin lisää kangasta.
Saksalainen Bild uutisoi alkuviikolla, että maailmancupin kulisseissa liikkuu huhuja hyaluronohapporuiskutuksista. Puku mitataan sukuelinten alimmasta kohdasta, joten paisutettu varustus voisi teoriassa antaa enemmän kangasta ja tukea pidempiin hyppyihin.
Suomen miesten mäkihyppymaajoukkueen päävalmentaja Igor Medved suhtautuu huhuihin epäilevästi.
– En ole ennen eilistä koskaan kuullut moisesta, ja se vaikuttaa aika kaukaa haetulta. Teoriassa tuollainen on mahdollista, mutta ihan oikeasti, lähteekö joku tuollaiseen?, Medved sanoo Ilta-Sanomille.
Medved korostaa, että urheilijoiden tarkastukset tehdään kahden kesken lääkärin kanssa ilman housuja, joten mitään ei voi piilottaa. Hän vakuuttaa, että Suomen joukkueessa ei ole käytetty mitään vaikuttavia aineita.
– Hah hah! Ei todellakaan. Me yritämme pelata reilusti, slovenialaisvalmentaja naurahti.
Medvedin mukaan tällaiset temput olisivat lajissa äärimmäisen vakavia rikkomuksia.
– Jos näin todella on tapahtunut, niin kyseessä on pahin mahdollinen rikkomus, minkä tässä lajissa voi mielestäni tehdä.
Medved kehuu Fisin pukuvalvontaa, mutta sanoo, että mittaustuloksiin voivat vaikuttaa vaihtuvat mittaajat ja perinteinen mittanauha. Hän ehdottaa, että tulevaisuudessa mittaukset tehtäisiin luuston mukaan, jotta kikkailu vähenisi.
Medved on pettynyt, että varusteet ja kikkailu ovat nousseet viime vuosien suurimmiksi keskustelunaiheiksi.
– Joka millimetrillä on merkitystä, mutta tästä on tullut aivan liian iso puheenaihe ja liian iso juttu. Ei voi olla niin, että varusteet ovat ainoa asia, joka lajissamme puhuttaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Tour de France 2026: TV, aikataulu, etapit, reitti
- Motonet GP Joensuu 8.7.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan