Lindsey Vonn on ilmoittanut kilpailevansa sunnuntain olympiasyöksylaskussa, vaikka hänen vasemman polvensa eturistiside repesi maailmancupissa Sveitsissä.

Entinen alppihiihtotähti Kalle Palander ei ole yllättynyt yhdysvaltalaisen päätöksestä.

– Ihan perusjuttu, Palander sanoo Helsingin Sanomille.

– Tuollaisen vamman kanssa kyllä pystyy laskemaan. Ymmärrän hyvin hänen päätöksensä, kun kyseessä ovat kuitenkin Vonnin viimeiset olympialaiset.

Palander kertoo, että alppihiihtäjät laskevat usein jo valmiiksi vahingoittuneilla ristisiteillä. Polvet ovat kovavauhtisia suunnanmuutoksia sisältävässä lajissa todella kovilla, ja vamma on lajissa yleinen.

Uransa aikana myös Palander rikkoi molempien jalkojensa eturistisiteet kertaalleen. Leikkaustoimet ovat hänen mukaansa lajipiireissä arkipäivää.

– Se on vähän kuin öljynvaihto, Palander naurahti.

Palanderin mukaan loukkaantuneena kilpailemisessa on omat riskinsä, mutta oikeilla apukeinoilla, kuten paikallispuudutuksella, teipillä tai polvitukien avulla, laskeminen on mahdollista lähes normaalisti, vaikka erityisesti polvituki voi häiritä laskemista.

Palanderin mukaan tilanteessa saattaa olla myös ripaus ”Hollywoodia”.

– Voihan myös olla, ettei asia edes ole niin paha kuin medialle väitetään. Aikamoisen maukas draaman kaarihan tuohon saataisiin rakennettua. Paha vamma, sen kanssa kilpaileminen ja uran lopetus olympiakultaan. Kyllä siitä hienon kirjan saa, hän pohtii.

Vammasta huolimatta Palander pitää Vonnia suurimpana voittajasuosikkina sunnuntain syöksylaskussa.

Vonn on kertonut kilpailevansa sunnuntaina, mutta ei ole vahvistanut osallistumistaan ensi viikon supersuurpujotteluun.

LUE MYÖS: Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa

LUE MYÖS: IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta

LUE MYÖS: Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!

LUE MYÖS: Ruotsin hiihtomaajoukkue päätyi radikaaliin ratkaisuun Milanossa!

LUE MYÖS: