Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
Norjan mäkihyppymaajoukkue ajautui jälleen kohun keskelle, kun kaksi hyppääjää hylättiin Kulmin lentomäessä Itävallassa perjantain karsinnassa varusterikkeiden vuoksi.
Andreas Langmo ei läpäissyt mäkitornissa tehtyä varustetarkastusta, eikä päässyt lainkaan suorittamaan hyppyään. Benjamin Östvold puolestaan sai hypätä, mutta alhaalla tehdyssä lisätarkastuksessa hänen pukunsa todettiin sääntöjen vastaiseksi, mikä johti hylkäykseen. Molempien tie katkesi, eikä kaksikkoa nähdä lauantain varsinaisessa kilpailussa.
– Tämä on todella ikävä tilanne pojille, Norjan päävalmentaja Rune Velta kommentoi Nettavisenin mukaan.
Östvoldin kohdalla seuraamukset ovat vielä kovemmat. Kyseessä oli hänen toinen sääntörikkeensä kuluvalla kaudella, minkä vuoksi Kansainvälisen hiihtoliiton sääntöjen mukainen punainen kortti astui voimaan. Rangaistus tarkoittaa kahden seuraavan maailmancupin osakilpailun sivuuttamista.
Ensi viikolla maailmancup jatkuu Lahdessa, joten Östvold ei ole mukana Suomen kilpailuissa. Norjan kiintiö Lahteen pienenee samalla yhdellä hyppääjällä. Velta vahvisti myös, ettei Langmo kuulu Lahteen matkustavaan joukkueeseen.
Kulmissa nähtiin hylkäys myös kärkikaartista, kun maailmancupin kokonaiskilpailussa neljäntenä oleva Anze Lanisek suljettiin kilpailusta sääntöjenvastaisen hyppypuvun vuoksi. Varustekohu varjostaa näin ollen useamman maan viikonloppua lentomäessä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Alppihiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- Jari-Matti Latvala täräytti suoran arvionsa Janni Hussin taidoista – yksi asia on selvä
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- Lauri Vuorinen avautuu harjoittelustaan: ”Olen aina ollut ongelmissa harjoituskaudella”
- Tältä Suomen joukkue näyttää EM-kisojen alla – vastaan asettuu maailman ykkönen
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Harri Heliövaaralta kova tavoite US Openiin – ”Nöyriä ja nälkäisiä”
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Urheilucast: Jokerit käänsi katseensa NHL:ään – jättihankinta vireillä?
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Nooralotta Neziri avoimena: ”Mullistanut mun elämän”
- Reetta Hurske paljasti raskaat kuukaudet – ”Puoliks valehtelua”
- Kerttu Niskanen teki hiihtourallaan suuren tilin – luvut ovat hurjaa luettavaa
- Norjan yleisurheilutähti boikotoi Timanttiliigan finaalia