Yhdistetyn urheilijana tunnettu Minja Korhonen debytoi 18-vuotiaana Milano-Cortinan olympialaisissa mäkihyppääjänä.

Olympialaisissa ei kilpailla naisten yhdistetyssä, vaan lajit ovat erillään. Naisten yhdistettyä on pidetty liian pienenä lajina olympialaisiin.

Korhonen on tällä kaudella kilpaillut yhdistetyn ohella myös mäkihypyssä, jossa edustaa myös Suomea olympialaissa.

Korhonen kuitenkin kertoo MTV:lle, ettei Milano-Cortinan olympialaisiin valmistautuminen ole ollut optimaalisinta. Alla on viime viikolta kolmen yhdistetyn osakilpailun rykäisy, jonka jälkeen on täytynyt palautella mahdollisimman hyvän mäkikunnon esiin saamiseksi.

– Nyt on varmasti just kriittisiä hetkiä yhdistetyn tulevaisuuden kannalta. Sitä on tosi paljon tuotu mediassa esille. Toivottavasti se kääntyy parempaan suuntaan, tuumaa Korhonen.

Korhonen on itse pitänyt julkisuudessa paljon ääntä naisten yhdistetyn puolesta lajille naisissakin olympiastatusta penäten.

– Tässä tilanteessa, kun olen päässyt tänne mäkihyppääjänä, haluan antaa kaiken siihen ja keskittyä myöhemmin taas yhdistetyn nostamiseen, summaa Korhonen.

Naisten mäkihypyn ensimmäinen kilpailu Milano-Cortinassa käydään lauantaina normaalimäessä.

LUE MYÖS: