Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
Samalla kun Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue joutuu kamppailemaan noroviruksen kanssa olympialaisissa, Ruotsin hiihtomaajoukkue on ryhtynyt tiukkoihin varotoimiin.
Ennen saapumistaan Milano-Cortinan kisoihin kaikki ruotsalaiset hiihtäjät ovat olleet kaksi päivää lähes täydellisessä eristyksessä muusta maailmasta, kertoo joukkueen lääkäri Rickard Noberius.
– Kaikki urheilijat ovat saaneet nähdä vain lähimpiä sukulaisiaan eivätkä ole saaneet käydä ostoskeskuksissa tai kahvilla kaupungilla, Noberius kertoo Expressenille.
Kisapaikalla Italiassa saapuneita urheilijoita koskevat tiukat säännöt. Esimerkiksi Ebba Andersson joutuu ensimmäiset kaksi päivää käyttämään kasvomaskia sisätiloissa, huolehtimaan käsihygieniastaan ja syömään erillään muusta joukkueesta.
Ensimmäiset kaksi vuorokautta Andersson asuu myös poikaystävästään erillään varotoimena.
Tämän linjan taustalla on tieto siitä, että 95 prosentissa tapauksista viruksen oireet ilmenevät kahden päivän sisällä tartunnasta.
– Kun urheilijat noudattavat näitä sääntöjä, taudin leviämisen riski minimoituu, Noberius toteaa.
Hotellin ulkopuolisten pääsy on myös rajoitettu tiukasti, jotta ulkoa tulevaa tartuntaa ei pääse joukkueeseen.
LUE MYÖS: Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
LUE MYÖS: Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Karu totuus paljastui TV-kuvista – uskomaton ME-tulos heitettiin roskakoriin!
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen