Suomen hiihtomies floppasi pahasti – nyt tuli karu paljastus
Niilo Moilasen päivä Milano-Cortinan olympialaissa päättyi pahaan pettymykseen, kun hän epäonnistui perinteisen sprintin karsinnassa. Moilasen aika 3.19,69 riitti sijalle 34, kun 30 nopeinta hiihtäjää eteni erävaiheeseen.
– En voi mennä välineiden taakse, vähän oli pidon kanssa haastetta, mutta niin oli monella muullakin, Moilanen kommentoi Ylellä karsinnan jälkeen.
Hiihtäjän mukaan fyysiset haasteet vaikuttivat tulokseen. Valmistautuminen olympialaisiin oli lyhyt ja tiukka, sillä Moilanen ei ole ollut täysin kunnossa Tour de Skin jälkeen.
– Aika loppui kesken. Sprintin valmistelu ei ollut helpointa. Ensin oli vatsatauti, ja valmistavalla leirillä sain nivelvaivaa. Joka päivä oli kaikki pelissä, enkä missään vaiheessa luovuttanut, Moilanen kertoi.
Vaikka olympialaiset eivät sujuneet suunnitelmien mukaan, Moilanen korosti, että luopuminen olympiapaikasta ei käynyt mielessä.
– Ei tietenkään. Uskoin itseeni. Enempää ei voi tehdä kuin parhaansa.
Pettymys oli kuitenkin selvästi nähtävissä.
– Aika on ollut henkisesti mielettömän raskasta. Sain itseni kuitenkin viivalle ja sain terveenä hiihtää. Olo on tyhjä. Harmittaa, Moilanen totesi.
Karsinnasta erävaiheeseen pääsivät suomalaisista Emil Liekari, Joni Mäki ja Lauri Vuorinen. Kaikki naissprintterimme selviytyivät myös erävaiheeseen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki