Ylen urheilutoimittaja riisui itsensä alasti – rohkea kuva julki
Ylen urheilutoimittaja Noora Toivo poseeraa alasti Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen tuoreimmassa numerossa Sielu ja ruumis -palstalla.
Palstan periaatteena on, että haastateltavat kuvataan ilman vaatteita ja he kertovat suhteestaan omaan kehoonsa.
36-vuotias Toivo kertoo artikkelissa kehon merkityksestä ja ristiriitaisista kokemuksista, joita hänellä on ollut urheilun ja elämän varrella.
– Kehoni on yllättänyt minut monesti uskomattoman positiivisesti mutta myös pettänyt useasti, Toivo sanoo.
Entinen yleisurheilija kuvaa myös kovien urheilusuoritusten aiheuttamia fyysisiä reaktioita.
– Keho reagoi kovaan kipuun monin tavoin. Minulla kohtu alkoi supistella. Kaikki kramppaili ja tuntui, että tulee housuun. Joskus itkin, Toivo avasi.
Toivo on aiemmin kertonut sairastavansa parantumatonta suolistosairautta, joka on hallinnassa voimakkaan lääkityksen avulla. Sairaus sekä lapsen saaminen keskeyttivät hänen treenaamisensa vuosiksi, mutta viime aikoina liikunta on jälleen tullut osaksi arkea.
Viime vuonna Toivo osallistui fyysisesti erittäin raskaaseen Erikoisjoukot-televisio-ohjelmaan. Tällä hetkellä hän työskentelee Ylen urheilusisällön parissa ja seuraa Milano–Cortinan talviolympialaisia paikan päällä.
LUE MYÖS: Iivo Niskanen ulos – Teemu Pasanen paljasti syyn IL:lle
LUE MYÖS: Se oli siinä – Jasmi Joensuulta iso paljastus IL:lle
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Tour de France 2026: TV, aikataulu, etapit, reitti
- Motonet GP Joensuu 8.7.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa