Johannes Kläbo vihjaa tulevasta haastajasta – ”Ensi vuodesta tulee vaikea”
Norjan Johannes Hösflot Kläbo jatkoi vakuuttavaa voittoputkeaan Lahden Salpausselän kisoissa. Norjalainen voitti viikonloppuna sekä vapaan sprintin että 10 kilometrin perinteisen kilpailun.
Voitot kasvattivat Kläbon peräkkäisten maailmancup-voittojen määrän jo 12 kilpailuun. Putki alkoi vuodenvaihteessa Tour de Skillä.
Menestys jatkaa samaa linjaa myös Milano–Cortinan olympialaisista, joissa Kläbo voitti kaikki kuusi hiihtämäänsä kilpailua. Pitkä ja menestyksekäs kausi alkaa kuitenkin jo tuntua kropassa.
– Alan olla jo aika väsynyt, mutta toistaiseksi menee ihan hyvin. Katsotaan, jaksanko painaa vielä kaksi viikkoa. Odotan kyllä lomaakin jo, Kläbo tunnusti MTV Urheilun haastattelussa.
Maailmancup-kausi jatkuu tällä viikolla Norjan Drammenissa ja Oslon Holmenkollenilla. Sen jälkeen ohjelmassa on vielä kilpailut Yhdysvaltojen Lake Placidissa.
Kläbon mukaan kausi on ylittänyt hänen omatkin odotuksensa. Hän kertoo ottavansa kilpailujen välillä hieman rennommin, vaikka voitosta hän lähtee edelleen taistelemaan joka kisassa.
Tulevien vuosien suunnitelmat hän aikoo pohtia vasta kauden jälkeen.
– Sitä täytyy miettiä jossain toisessa vaiheessa. Yritän päättää tämän kauden hyviin kisoihin ja keväällä täytyy miettiä suunnitelmia tuleviin vuosiin, Kläbo sanoo.
Olympialaisten menestys on edelleen vahvasti mielessä.
– Olympialaiset olivat tietysti päätähtäin. Kuuden kullan ottaminen sieltä kuudesta kisa oli uskomatonta. Tuntuu siltä, että olen saavuttanut enemmän kuin ikinä haaveilinkaan.
Vaikka Kläbo on ollut viime vuosina lähes ylivoimainen, hän näkee jo uusia haastajia nousemassa Norjan joukkueesta.
– Jo ensi vuonna tulee olemaan vaikeaa pitää Lars (Heggen) ja Filip (Skari) takanani, Kläbo viittaa kahteen norjalaiseen sprinttitykkiin.
– He ovat todella vahvoja nuoria, ja Larsilla taitaa olla jo kolme kakkossijaa takanani, joten hän tulee ottamaan seuraavat askeleet todella pian. Yritän nyt vain nauttia näistä hetkistä hänen edellään, koska ensi vuodesta on jo tulossa vaikea.
20-vuotias Lars Heggen on jo väläytellyt vauhtiaan maailmancupissa. Hän sijoittui toiseksi sekä Lahden että Falunin sprinteissä ja nappasi uransa ensimmäisen maailmancup-voiton tammikuussa Oberhofissa.
21-vuotias Filip Skari puolestaan oli Lahden sprintissä viides. Nuorelta norjalaiselta odotetaan seuraavaa askelta kohti maailman kärkeä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”