Venäjän kansallislaulu soi – saksalaisurheilijat protestoivat palkintojenjaossa
Paralympialaisten palkintojenjaossa Italian Teserossa nähtiin poikkeuksellinen hetki, kun saksalaiset urheilijat osoittivat hiljaista protestia Venäjän osallistumista vastaan. Tapahtumasta kertoi saksalaismedia.
Näkövammaisten maastohiihdon kilpailussa hopealle sijoittuneet Linn Kazmaier ja hänen ohjaajansa Florian Baumann tekivät kannanoton palkintopallilla. Kun Venäjän kansallislaulu alkoi soida voittajien kunniaksi, saksalaiskaksikko käänsi selkänsä Venäjän lipulle ja piti lakkinsa päässä.
Lisäksi he kieltäytyivät yhteiskuvista venäläisten urheilijoiden kanssa.
Kilpailun voittivat venäläiset Anastasiia Bagiian ja Sergei Siniakin.
Kazmaier kertoi myöhemmin ARD:lle, että tilanne tuntui hänestä vaikealta.
– Palkintotilaisuus tuntui todella oudolta. En tunne näitä ihmisiä. Ehkä hekään eivät tue Venäjän järjestelmää. Ehkä he ovat todella mukavia ihmisiä, joiden kanssa voisimme olla ystäviä.
– Mutta se, että politiikka varjostaa kaikkea niin paljon, on sääli. Emme tue sitä, joten siksi olimme päättäneet jättää hatut päähän ja olla kääntymättä lippujen puoleen.
Baumann puolestaan kertoi ZDF:lle protestin taustalla olleen solidaarisuus Ukrainaa kohtaan.
– Meillä oli hieno keskustelu ukrainalaisten kanssa Pekingissä neljä vuotta sitten. Halusimme osoittaa solidaarisuutta heitä kohtaan, Baumann Sanoi ZDF:lle Bildin mukaan.
Baumannin mukaan hän ei pidä oikeana ratkaisuna sitä, että Venäjä saa kilpailla paralympialaisissa oman lippunsa ja kansallislaulunsa alla.
Venäjän lippua ei ole nähty olympialaisissa tai paralympialaisissa pitkään aikaan. Viimeksi maa kilpaili omien symboliensa alla Sotshin talviolympialaisissa vuonna 2014. Sen jälkeen Venäjä on ollut rajoitusten kohteena ensin valtiollisen dopingohjelman ja myöhemmin Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan vuoksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Selostajalegenda Antero Mertaranta yllätyspesti: tätä harva osasi odottaa
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen