Janni Hussi: kova kohtalo MM-rallissa
Kartanlukija Janni Hussi koki poikkeuksellisen vaikean alun Kroatian MM-ralliviikonloppuun, jossa hän toimi Takamoto Katsutan etuautokunnan jäsenenä.
Rallin huipennus nähtiin sunnuntaina Power Stagella, kun Katsuta nousi lopulta kilpailun voittoon Thierry Neuvillen ajovirheen seurauksena aivan kisan viime hetkillä. Hussin osalta viikonloppu käynnistyi kuitenkin huomattavasti haastavammissa merkeissä.
Hussi saapui Kroatiaan keskiviikkona, mutta kertoo sairastuneensa pian saapumisen jälkeen rajuun ruokamyrkytykseen.
– Matka alkoi keskiviikkona hyvinkin odottavissa tunnelmissa. Odottava tunnelma kääntyi kuitenkin paikan päälle Rijekaan saapuessa hyvinkin nopeesti rehelliseen kylmään hikeen, Hussi avasi Instagramissa.
Olo heikkeni nopeasti hotellille pääsyn jälkeen.
– Eipä siinä, nopee check-in hotellilla, salamana huoneeseen, tiukka kaulaote pöntöstä ja norjaa puhumaan. Pikku ruokamyrkytys siihen heti kärkeen! Tekee hyvää päivä ennen rallin alotusta, hän päivittelee.
Sairastumisesta huolimatta Hussi pystyi jatkamaan viikonloppuaan Katsutan etuautotehtävissä, joissa hänen vastuullaan oli erikoiskokeiden ennakkotutkimus ennen varsinaista kilpailua.
Hussi on urallaan toiminut muun muassa Jari-Matti Latvalan, Teemu Sunisen ja Sami Pajarin kartanlukijana. Tällä kaudella hänet nähtiin Ruotsin MM-rallissa Sunisen kartanlukijana.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saveli Korostelev: rahat katosivat
- Janni Hussi: kova kohtalo MM-rallissa
- Nyt tuli puskista – UC: Jukka Jaloselle yllätyspesti Suomesta
- Ristomatti Hakola paljasti IL:lle – pöydällä radikaali ratkaisu!
- “Minä vähä yllätyin” – Alisa Vainio paljasti fiiliksensä Pariisista
- Jäähyväisiä ja yllätyksiä – SM-kausi päättyi kovaan näytökseen
- Sairastelusta mestariksi – Johanna Matintalon koskettava ele maalissa
- Vuosien työ huipentui – kyyneleet valuivat maalissa
- Jasmin Kähärän sydämellinen päivitys nostaa tunteet pintaan
- Iivo Niskanen sai rajua kuittailua kesken kisan
- HS: Alisa Vainio saa jättisumman – pelkkä lähtöviivalle saapuminen riittää
- Iivo Niskanen sai rajua kuittailua kesken kisan
- Kova päätös: Armand Duplantis vetäytyy Timanttiliigan kisasta – taustalla onnellinen syy
- Jasmin Kähärän sydämellinen päivitys nostaa tunteet pintaan
- Riitta-Liisa Lassila otti ilon irti – ”Nautintoa koko rahan edestä”
- Vuosien työ huipentui – kyyneleet valuivat maalissa
- Suomen ennätys! Tero Pitkämäen pojalta kova veto
- Krista Pärmäkoski itki vuolaasti: ”Se ois oikeesti”
- Paha takaisku SM-kisoille – Kerttu Niskanen avaa poisjäännin syyt
- SM-hiihdoissa yllätysvoittaja – Krista Pärmäkoski sanoi maalissa selvät sanat