Norjan supertähti teki radikaalin ratkaisun: ”Kuin olisin eronnut jostakusta”
Norjan tähtihiihtäjä Einar Hedegart on tehnyt lopullisen päätöksen keskittyä jatkossa vain maastohiihtoon. Ratkaisu syntyi sen jälkeen, kun paikkaa ampumahiihdon eliittimaajoukkueessa ei tarjottu.
Milano-Cortinan talviolympialaisissa kaksi viestikultaa ja vapaan 10 kilometrin pronssia voittanut Hedegart kuvasi päätöstään tunteikkaasti.
– Tuntuu kuin olisin eronnut jostakusta, hän sanoi VG:lle.
Hedegart mukaan paluu ampumahiihdon huipulle olisi ollut liian suuri riski ilman eliittiryhmän tukea, ja samalla aikaa ampumaharjoittelusta on ehtinyt kulua liikaa.
– He eivät voineet tarjota eliittipaikkaa vaan paikan haastajajoukkueessa. Olen tehnyt selväksi sen, että en halua sitä ja haluan eliittijoukkueeseen, hän totesi.
Päätökseen liittyi myös selvä pettymys, vaikka siihen oli osattu varautua.
– Sain melko positiivisia signaaleja monilta, joiden kanssa puhuin, ja minulla oli toiveita, mutta sitten se ei toteutunutkaan, Hedegart kertoi.
Hedegart oli pitkään ampumahiihtäjä, mutta heikot suoritukset ampumapaikalla ja maajoukkueesta ulosjääminen johtivat siihen, että viime kaudella hän päätti panostaa myös maastohiihtoon. Ratkaisu osoittautui onnistuneeksi: hän nousi nopeasti kansainväliselle tasolle ja vakiinnutti paikkansa huippuhiihtäjien joukossa.
Olympiamitalien lisäksi Hedegart voitti kolme henkilökohtaista maailmancupin osakilpailua ja nousi palkintokorokkeelle yhteensä kuusi kertaa.
LUE MYÖS:
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas

- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä