Shokki-ilmoitus: Suomen taitoluistelijahuippu lopettaa uransa 23-vuotiaana
Suomalainen taitoluistelija Linnea Ceder, 23, on ilmoittanut yllättäen lopettavansa uransa huipputasolla. Hän kertoi päätöksestään torstaina julkaisemassaan Instagram-päivityksessä.
Ceder kuvaili uraansa tunteikkaasti ja kiitti vuosien varrella saamistaan kokemuksista.
– Monta maata, monta kisaa, sekä EM- ja MM-edustus. Paljon iloa ja onnistumisia, kuten myös pettymyksiä ja vaikeita hetkiä. Olen todella kiitollinen kaikista kokemuksista ja siitä, mitä huippu-urheilu on minulle opettanut, hän kirjoitti.
Lopettamispäätös oli yllätys, sillä Ceder edusti Suomea vielä viime vuonna sekä EM- että MM-kilpailuissa. Hän oli myös hankkimassa Suomelle maapaikkaa tälle kaudelle, vaikka ei lopulta ollut mukana kevään arvokisoissa.
Ceder aloitti taitoluistelun jo vuonna 2006 ja edusti urallaan Espoon Jäätaitureita. Hänen paras saavutuksensa arvokisoissa oli EM-kilpailujen 12. sija vuonna 2020.
Valmentaja Virpi Horttanan ohjauksessa harjoitellut luistelija kiitti lopuksi erityisesti lähipiiriään.
– Taitoluistelu tulee aina olemaan osa minua, mutta nyt on aika uusille unelmille. Odotan tulevaa ja uusia haasteita innolla.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Tältä Suomen joukkue näyttää EM-kisojen alla – vastaan asettuu maailman ykkönen
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Harri Heliövaaralta kova tavoite US Openiin – ”Nöyriä ja nälkäisiä”
- Reetta Hurske paljasti raskaat kuukaudet – ”Puoliks valehtelua”
- Urheilucast: Jokerit käänsi katseensa NHL:ään – jättihankinta vireillä?
- Seiska: Jari-Matti Latvalalta iso paljastus yksityiselämästään
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Nooralotta Neziri avoimena: ”Mullistanut mun elämän”
- Norjan yleisurheilutähti boikotoi Timanttiliigan finaalia
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Kerttu Niskanen teki hiihtourallaan suuren tilin – luvut ovat hurjaa luettavaa
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- IS: Aleksi Valavuorella on yhä yli 900 000 euroa maksamattomia verovelkoja
- Ylen urheilutoimittaja lähti yllättäen juoksukisaan – näin kävi
- IS: Suomijuoksun huippulupaukselle jättiavustus: ”Tulee seuraavia arvokisamitalisteja”
- Dopingista kärähtänyt pelaaja HS:lle: raju riita Susijengin kulisseissa
- Norjan yleisurheilutähti boikotoi Timanttiliigan finaalia
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Emma Tainio avasi Ruotsi-ottelun tunteet – yksi asia nousi ylitse muiden