Suomi teki ison liikkeen – huippuvalmentaja palaa päävalmentajaksi
Ski Sport Finland on nimittänyt Janez Slivnik miesten alppihiihdon uudeksi päävalmentajaksi.
Slivnik on solminut kaksivuotisen sopimuksen, johon sisältyy optio kahdesta lisävuodesta. Hän vastaa erityisesti tekniikkajoukkueen menestyksestä maailmancupissa sekä toimii tukena koko miesten maajoukkueen toiminnassa.
Valinta tehtiin uuden olympiadin kynnyksellä.
– Aiempi päävalmentaja Mario Rafetzeder teki meille neljä vuotta erittäin hyvää työtä, josta hänelle iso kiitos. Uuteen olympiadiin lähdettäessä haimme kuitenkin muutosta ja valmentajaa, jolla on kokemusta huipulta. Sekä persoonaa, joka osaa rakentaa joukkueelle toimivan kulttuurin ja yhdistelmän ammattimaista tekemistä sekä rentoutta.
Slivnik on suomalaisille tuttu nimi, sillä hän valmensi Suomen maajoukkuetta aiemmin vuosina 2006–2014.
– Suomalaisten kanssa työskentely on suoraviivaista ja selkeää. Tiedän sen, sillä olin mukana suomalaisessa alppihiihdossa vuosina 2006–2014. Organisaatio toimii ilman turhaa byrokratiaa. Eduard Hallbergin lisäksi joukkueessa on erittäin potentiaalisia urheilijoita, joilla on mahdollisuuksia aivan huipulle saakka. Oli helppo vastata myöntävästi Suomen kutsuun, kun se tuli.
Neuvottelut Slivnikin kanssa käynnistyivät heti Milano-Cortinan olympialaisten jälkeen helmikuussa.
Tuorein valmennuspesti hänellä oli Itävallan maajoukkueessa, jossa hän vastasi miesten vauhtilajeista. Slivnik aloittaa uudessa tehtävässään toukokuussa.
LUE MYÖS:
- Florida Panthersin loukkaantumishuolet kasvavat – suomalaiselle uusi takaisku
- Entinen sprinttitykki Ylen riveihin – Katri Lylynperältä veikeä viesti kilpakumppaneille
- Frida Karlsson voitti kaksi olympiakultaa – sitten iski vaikeat ajat
- Suomen nopein mies katosi kilparadoilta – viimeisestä startista yli vuosi
- Tuomas Heikkilä teki ison linjauksen – kaikki paukut nyt yhteen tavoitteeseen
- Suomalaiskaksikko säikäytti Euroopan mestarit – jättiyllätys oli jo käsissä
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Venäjän olympiavoittaja raivostui MM-kisojen päätöksestä – ”Pellejä!”
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Suomen nopein mies katosi kilparadoilta – viimeisestä startista yli vuosi
- Frida Karlsson voitti kaksi olympiakultaa – sitten iski vaikeat ajat
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Tuomas Heikkilä teki ison linjauksen – kaikki paukut nyt yhteen tavoitteeseen
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Suomalaiskaksikko säikäytti Euroopan mestarit – jättiyllätys oli jo käsissä
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!