F1-tähti imitoi Kimi Räikköstä koomisella tavalla
Kimi Antonelli on yksi F1-piirien puhutuimmista nimistä. Kovassa liidossa oleva italialaiskuljettaja on tällä hetkellä formulan MM-sarjan kärjessä.
Antonelli ajoi Miamin GP:ssä lauantaina jo kolmannen peräkkäisen paalupaikkansa, ja on kuluvalla kaudella ollut selvästi niskan päällä tallikaveriinsa George Russelliin verrattuna.
Russell ei ole onnistunut päihittämään Antonellia sitten Kiinan GP:n sprinttiaika-ajojen maaliskuussa.
Ajotaitojen lisäksi italialainen tunnetaan myös värikkäästä persoonastaan. Antonellin luonne tuli jälleen esiin humoristisella tavalla lauantaina aika-ajoissa.
Kilpailijan radiosta kuultiin kisan aikana suomalaislegendalta Kimi Räikköseltä tutuksi tullut “Bwoah”-lausahdus, kun Antonelli reagoi siihen, että Russell ehti varikolta lähdettäessä hänen edelleen.
“Bwoah” oli uransa lopettaneen Räikkösen yksi tavaramerkeistä.
Artikkeli jatkuu postauksen jälkeen. Jos postaus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Antonelli ja Räikkönen mainitaan samassa kontekstissa. Antonellia on etenkin suomalaisten medioiden toimesta tituleerattu usein ”Italian Kimiksi”.
LUE MYÖS:
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot