Igor Medvediltä suorat sanat Hiihtoliiton päätöksestä
Suomen mäkihyppymaajoukkueesta kohun saattelemana lähtenyt Igor Medved on kommentoinut ensimmäistä kertaa julkisesti alkoholikohua, joka johti hänen lähtöönsä kesken Milano–Cortinan olympialaisten.
Slovenialaismedia Ekipa haastatteli Medvediä huhtikuussa julkaistussa jutussa, jossa entinen Suomen mäkimaajoukkueen päävalmentaja myönsi tehneensä virheen.
– Tein virheen, josta pyydän anteeksi. Se tapahtui työaikani ulkopuolella, enkä vahingoittanut ketään, valmentaja sanoi.
Suomen Hiihtoliitto lähetti Medvedin helmikuussa kotiin olympialaisista alkoholin käytön vuoksi. Maaliskuussa liitto ilmoitti, ettei vuonna 2024 aloittaneen valmentajan sopimuksessa ollutta jatko-optiota käytetä.
Medved ei kuitenkaan lähtenyt suoraan arvostelemaan Hiihtoliiton ratkaisua.
– Olen tietenkin pahoillani, että tähän päädyttiin.
Haastattelussa Medved vihjasi myös siihen, ettei jatko Suomessa olisi ollut itsestäänselvyys muutenkaan. Hänen mukaansa mäkimaajoukkueen resurssit olivat rajalliset, ja vaarana olisi ollut jopa loppuunpalaminen.
– Ymmärsin myös heidän tilanteensa, joka ei ollut taloudellisesti helppo.
Medvedin mukaan valmennustiimiä olisi pitänyt vahvistaa, mikäli tavoitteena olisi ollut nousta takaisin maailman kärkeen.
Samaan aikaan hän joutui lukemaan itsestään väitteitä, joita ei hänen mukaansa olisi pitänyt paikkaansa.
– Valitettavasti sain lukea itsestäni paljon sellaista, mikä ei pidä paikkaansa, mutta en haluaisi enää märehtiä sitä.
Ekipa kysyi Medvediltä myös suoraan, liittyykö alkoholi liian vahvasti mäkihyppykulttuuriin. Slovenialaisluotsi tyrmäsi ajatuksen siitä, että huipputasolla voisi enää menestyä holtittomalla elämäntyylillä.
Hänen mukaansa nykyurheilu on niin vaativaa, ettei jatkuva alkoholin käyttö sovi huippu-urheiluun – lajista riippumatta.
Medved kertoi samalla käyneensä keskusteluja uusista työmahdollisuuksista, mutta mitään ei ollut vielä sovittu. Hän muistutti myös, että elämässä on muutakin kuin mäkihyppy.
Kohun keskellä tärkein tuki on löytynyt läheltä.
Medved kertoi kumppaninsa olleen hänelle vaikean jakson aikana korvaamaton tuki.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Wimbledonissa nähtiin vahva suomalaisnäytös – Heliövaara ja Patten etenivät helposti jatkoon
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Hurja rääkki sai Classic-tähdet äärirajoille – Erikoisjoukoista tuttu Matias Petäistö ei säästellyt
- Jarkko Ruutu sai uuden NHL-pestin: palaa huippukiekon ytimeen
- Toni Nieminen joutui tekemään raskaan päätöksen – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Wimbledonissa nähtiin suuri yllätys – tennislegendan tie katkesi heti alkuunsa
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Hurja rääkki sai Classic-tähdet äärirajoille – Erikoisjoukoista tuttu Matias Petäistö ei säästellyt
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”
- Wimbledonissa nähtiin suuri yllätys – tennislegendan tie katkesi heti alkuunsa
- Annimari Korte jätti radat taakseen – nyt toteutui lapsuuden jättihaave