Johannes Kläbon uusi statussymboli sai asiantuntijan innostumaan
Norjan hiihtosupertähti Johannes Kläbo onnistui viemään huomion täysin itse kilpailujen ulkopuolelle Oslossa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.
Tällä kertaa puheenaihe ei ollut maailmanmestaruudet tai tuleva kausi, vaan hiihtokuninkaan ranteessa nähty luksuskello.
Norjalaismedia Nettavisenin mukaan Kläbolla oli kädessään sveitsiläisen luksusvalmistaja Richard Millen RM67012-malli, jonka arvoksi arvioidaan noin kolme miljoonaa Norjan kruunua. Summa vastaa noin 280 000 euroa.
Kyseessä ei ollut sattuma.
Kläbo on aloittanut yhteistyön Richard Millen kanssa, mikä selittää näyttävän kellovalinnan. Sama luksusbrändi tekee yhteistyötä useiden maailman suurimpien urheilutähtien kanssa.
Maanantai oli ensimmäinen kerta, kun Kläbo nähtiin julkisuudessa kyseinen kello ranteessaan.
Nettavisenin haastattelema kellountuntija Henrik Haraldsen kuvaili mallia moderniksi ja urheilulliseksi luksuskelloksi.
– On todella hienoa nähdä norjalainen henkilö Richard Millen kello kädessä. Ei ole kovin montaa norjalaista urheilijaa, ketkä tekisivät yhteistyötä sveitsiläisten valmistajien kanssa, joten tämä on hauskaa, Haraldsen intoili.
Kellon arvo on noussut rajusti vuosien aikana.
Haraldsenin mukaan mallin alkuperäinen hinta oli julkaisun aikaan vuonna 2018 noin 1,1 miljoonaa Norjan kruunua eli noin 100 000 euroa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Harri Heliövaaralta kova tavoite US Openiin – ”Nöyriä ja nälkäisiä”
- Reetta Hurske paljasti raskaat kuukaudet – ”Puoliks valehtelua”
- Urheilucast: Jokerit käänsi katseensa NHL:ään – jättihankinta vireillä?
- Seiska: Jari-Matti Latvalalta iso paljastus yksityiselämästään
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Nooralotta Neziri avoimena: ”Mullistanut mun elämän”
- Norjan yleisurheilutähti boikotoi Timanttiliigan finaalia
- Eveliina Määttänen: ennätykseen huima parannus!
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Kerttu Niskanen teki hiihtourallaan suuren tilin – luvut ovat hurjaa luettavaa
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- IS: Suomijuoksun huippulupaukselle jättiavustus: ”Tulee seuraavia arvokisamitalisteja”
- Ylen urheilutoimittaja lähti yllättäen juoksukisaan – näin kävi
- Dopingista kärähtänyt pelaaja HS:lle: raju riita Susijengin kulisseissa
- Emma Tainio avasi Ruotsi-ottelun tunteet – yksi asia nousi ylitse muiden
- Venäläishiihtäjät palaavat Rukalle – mikä on Aleksandr Bolshunovin tilanne?
- Lotta Harala: raju paljastus
- Suvi Minkkinen jakoi avoimesti kuulumisiaan: ”Sellaista elämä on”
- IS: Aleksi Valavuorella on yhä yli 900 000 euroa maksamattomia verovelkoja