Corentin Moutet aiheutti kummastusta Hampurin ATP-turnauksessa maanantaina, kun ranskalaispelaaja reagoi hävittyyn palloralliin täysin poikkeuksellisella tavalla.

Kesken tiukan avauskierroksen ottelun Alejandro Davidovich Fokinaa vastaan Moutet menetti pitkän pallorallin ja veti välittömästi pelihousunsa alas keskellä kenttää.

27-vuotias ranskalainen seisoi hetken aikaa alusvaatteisillaan yleisön ja kameroiden edessä. Tilanne tallentui myös lähetykseen, ja esimerkiksi Eurosport jakoi nopeasti videon tapauksesta sosiaalisessa mediassa.

Erotuomari reagoi tempaukseen välittömästi. Moutet sai varoituksen epäurheilijamaisesta käytöksestä.

Ottelussa näkyi muutenkin turhautumisen merkkejä. ATP-rankingissa sijalla 32 oleva Moutet purki aiemmin kiukkuaan myös hakkaamalla mailaansa mainosaitaan.

Erikoiset välikohtaukset eivät kuitenkaan auttaneet pelillisesti. ATP-listalla sijalla 23 oleva Davidovich Fokina eteni jatkoon voitettuaan ottelun suoraan kahdessa erässä 6–4, 6–4.

Moutet tunnetaan tennispiireissä temperamenttisena ja ajoittain arvaamattomana pelaajana. Hän on ollut aiemminkin otsikoissa käytöksensä vuoksi, mutta kritiikki ei tunnu juuri hetkauttavan ranskalaista.

– Olen vain oma itseni. Jos viihdytän yleisöä, niin hyvä, mutta se ei ole päämääräni. Tavoitteeni on olla hyvä tennispelaaja, Moutet sanoi tammikuussa Australiassa.

Eurosport France

@Eurosport_FR
Le Français a écopé d'un avertissement suite à ce geste face à Davidovich Fokina à Hambourg 😱

Suivez le meilleur du tennis sur Eurosport et HBO Max

Julkaisuun tästä.

LUE MYÖS: