Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
Antero Mertaranta nähdään uudessa roolissa lauantaina. Suomalaisen urheilun selostajalegenda toimii puhutussa Beazt Fight Night -kamppailutapahtumassa kehäkuuluttajana.
SuomiUrheilu-sivusto haastatteli Mertarantaa eilen perjantaina tapahtuman show-punnituksen yhteydessä.
– Päädyin tänne Aleksi Valavuoren kautta. Olemme tehneet paljon yhteistyötä vuosikymmenten saatossa. Aleksi kysyi minua mukaan, ja täällä ollaan, Mertaranta sanoi.
– Olen kehäjuontaja. Olen kehässä, kuulutan ottelijat sisään, ja heitän heistä vähän läppää. Haastattelen heitä sitten otteluiden jälkeen. Siinä on minun roolini.
Mertaranta tunnetaan suomalaisen urheilun legendaarisimpana äänenä. Heinolalainen toimi Leijonien äänenä lähes 30 vuoden ajan ja selosti muun muassa neljä maailmanmestaruutta.
Selostajalegendalta luonnistuu kuitenkin myös kamppailu-urheilu.
– Olen tehnyt urani aikana paljon erilaisia hommia, ja tämä on hyvää vaihtelua. Joskus uran varrella on tullut tehtyä nyrkkeilyä ja myös jonkin verran painia. Tämä ei ole minulle täysin uutta, ja oikeastaan juuri siksi olen täällä, että tämä viehättää minua jollain tavalla.
Mertarannalla oli sanottavaa myös kamppailu-urheilun jatkuvasta kasvusta.
– Kamppailu-urheilu on kovassa nousussa. Jos mietitään myös esimerkiksi sosiaalisen median käyttöä ja kaikkea siihen liittyvää, niin laji on vahvassa kasvussa. Mitä kovempia tapahtumia järjestetään ja mitä paremmin ne toteutetaan, sitä suurempi yleisö alkaa jatkuvasti oivaltamaan, mistä on kysymys.
Illan odotetuin ottelu katsojien näkökulmasta on kello 23.20 alkava Valavuoren ja Kalle Palanderin välinen kamppailu.
Kyseessä on Mertarannalle kaksi tuttua kaveria, ja näkemys ottelun voittajasta oli diplomaattinen.
– Molemmat ovat kovia suupalteja ja puhuvat skeidaa sen minkä ehtivät. Sanoisin tähän ”Fifty-sixty” kuten legendaarinen Matti Nykänen vastasi joskus.
Väinö Helenius
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa
- Iso käänne Saga Vannisen uralla – uusi valmennustiimi ja uusi kotikaupunki
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- IL: Tero Pitkämäki kertoo suomalaisen yleisurheilun suurimman ongelman
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa